No onkos tullut kesä? Ei ole.

Esittelen tässä tuotoksen kesän helteiden keskeltä elokuulta, kun ympärillä oli rasittavan vihreää ja liian kuuma.

Riipus on tietysti kokonaan massaa. Tekovanha tekopronssi ja tekoturkoosihan ne siinä lyövät kättä!

Helteisessä myöhäisillassa polymeerisavi oli ihan lötköä, tarttuvaa ja venyvää. Vähän niin kuin olisi käsitellyt vasta vatkattua piparkakkujen sokerikuorrutetta.

Ja yhtäkkiä satakieli napsautti nokkansa kiinni, luonnonvalo muuttui vihreäksi ja ympäröivän maiseman värit vääristyivät. Kyseessä ei ollut polymeerisaven yletön haistelu, vaan taivaan lähempi tarkastelu osoitti melkoisen myrskyn tekevän tuloaan. Valtava musta pilvimatto lähestyi hurjaa vauhtia, ja ehdin juuri kantaa massat tarvikkeineen sisään, kun alkoi toden teolla pimentyä, tuulla ja sataa. Siitä huolimatta aamulla vallitsi jälleen trooppinen ilmanala.

Ja nyt on lunta, tähtiä ja talviyön tyyntä hiljaisuutta. Mitä kaikkea eriä sitä saakaan näillä leveyspiireillä kokea, vaikka olisi ihan paikoillaan!

Pöllömpi

Tuli äkillinen tarve tehdä pöllökoru, ja tällainen kardinaalipöllö pöllähti maailmaan.

Turkoosi polymeerisavi ja antiikkikuparinen kuorrutus ja ketju luovat pöllöön vähän Bollywood-tunnelmaa. Koristelin ketjua muutamalla lasihelmellä, jotta riipuksella ei olisi niin yksinäiset oltavat.

Luonnossa kaikki pöllökohtaamiseni ovat rajoittuneet "hei, tuossa lensi pöllö, huomasitko" -asteelle. Olisi ollut tarvetta laittaa siivekäs pauselle, etsiä lintukirjasta kuva ja vertailla rauhassa, mutta pöllöjen elektroniset toiminnot eivät ole siihen riittäneet.

Sisko puolestaan on muutamaan kertaan saanut esittää pöllölle lähikontaktissa pari tiukemman sorttista toivotusta, kun toinen on kynnet ojossa lentänyt koiraa hakemaan.

Parempien pöllökohtaamisten toivossa.

Kiviainesta

Sain Korun Ajan Katilta kivan helmitilauksen, jota varten pääsin toteuttamaan suunnitelmiani tekokiven leipomisesta.

Nämä reilun parin sentin mittaiset möllykät kiiltelevät luonnossa melkein kuin lasi. Pinta on ihanan sileä, ja aallon hioman rantakiven tunnusta sen erottaa ainoastaan lämpö: kivi on kylmää, polymeerisavi ei.

Kivihelmien väkertämiseen käytin sinistä liitua, akryylimaalia, hopealastuja, kultajauhetta, mica-hiutaleita ja hopeahippuja. Sekä kuvioiden että helmien muodot ovat epäsymmetrisiä ja sattumanvaraisia, jotta ne jäljittelisivät paremmin luonnon omia rantakiviä.

Työläimmät vaiheet olivat taas hiominen ja kiillottaminen, mutta urakka kannatti tehdä. Helmet saivat siitä hyvästä sellaisen pinnan ja kiillon, johon mikään lakka ei yllä.

Muun napomisen ylle on laskeutunut marraskuu. Pöydällä lojuu monta puolivalmista korua ja ajatuskin pastakoneen esille ottamisesta ja massan mankeloinnista tuntuu työläältä. Kaamos on käpertymisen aikaa.

P.S. Katsokaa, mitä Kati sai näistä helmistä aikaan!

Ja voittaja on...

Koruarvonta kirvoitti mielenkiintoisia, hauskoja, huikeita ja persoonallisia ideoita! Kiitos kaikille osallistujille, oli ilo lukea kommenttejanne! Ja sekin tekee iloiseksi, että näillä pöytälaatikkoaskarteluillani on kurkistajia.

Valitsin haasteen, joka inspiroi minua eniten näin kaamoksen kynnyksellä. Voittaja on Enkulin käsityöt, onneksi olkoon!

Enkuli toivoi ikonikorua, ja koska en ollut sellaista ennen tehnyt ja koska ajatus oli varsin kiehtova, tässäpä tulokset.

Ole hyvä, Enkuli, valitse toinen. Toisen pistän myyntiin.

Ikonikoruissani on käytetty monenlaisia tekniikoita. Tarvittiin akryylimaaleja, alkoholimusteita, metallivärejä ja lakkaa sekä leimasimia ja hiekkapaperia antamaan pinnoille kulunutta ilmettä.

Itse ikonikuva on siirretty, mutta sekin on tuunattu vanhan näköiseksi. Tällainen tuunuus on sitten mukavaa, koska siinä saa ihan luvan kanssa olla suurpiirteinen. Harva vanha juttu kuluu täysin symmetrisesti...

Helmet ja riipus ovat polymeerisavea, siemenhelmet toki ostin valmiina. Toisessa ketjussa olevat kiemurat väänsin ja taoin litteäksi itse.

Kovin monimutkaista ketjua en näihin koruihin halunnut, koska pääosaa näyttelevässä riipuksessa on niin paljon yksityiskohtia.

Ja nyt kiireen vilkkaa nauttimaan kynttilöistä, villasukista, ikkunoihin ropisevista talven ensimmäisistä jäänsekaisista lumihiutaleista, värittömyydestä, hiljaisuudesta ja hämärästä. Keskikesän juhlaan on enää seitsemän kuukautta!

Lisää vintitsiä

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Voittaja julistetaan seuraavassa blogikirjoituksessa!

Kun nyt syksyn saatua olen kallellani kupariin päin, tässä maistiaisia siitä. Kahdeksan pallohelmeä esittävät patinoitunutta kuparia ja riipus jonkin sortin kiveä, jossa on takorautainen tausta.

Reaalimaailmassa ne ovat polymeerisavea ja hyvin kevyitä, mutta tarpeeksi painavia, jotta koru laskeutuu kauniisti.

Noissa aivohelmissä ideana on, että niiden painanteisiin saa sudittua maalia patinaksi niin, että siellä väri myös pysyy. Lakkaa en siksi käyttänyt, ja hiomisen sijaan kiilto tulee metallivärijauheesta. Helmien muoto on luonnostaan epämääräinen, joten eipä tarvinnut turhaan tavoitella täydellistä pyöreyttä.

Riipus oli eri sarjaa ja eri tekniikalla tehty, mutta siitä löytyi kuparin sävyjä, joten se sopi aivohelmien kanssa samaan koruun. Riipunnaisen pinnan kiilto tulee varsinaisen helmen päälle venytetystä ohuesta, hiotusta ja kiillotetusta läpinäkyvästä massalakanasta.

Ehkäpä tällaiset vanhalta näyttävät helmet tulevat olemaan pääsuuntaukseni tässä napomisharrastuksessa. Vielä on kuitenkin niin paljon kokeiltavaa ja testattavaa, ettei vakiintuminen vielä houkuttele!