tiistai 28. joulukuuta 2010

Summa summarum

Mikä ihana helmivuosi on päättymässä! On ollut helmien vaihtoa, koruhaasteita, uusien tekniikoiden opettelua, yritystä ja erehdystä ja onnistumista sopivassa suhteessa. Maalipurkkeja, värejä ja suteja, mustetahroja ja hopeahiutaleita. Lasia, puolijalokiviä, kuparia, hopeaa ja polymeerisavea. Korutuunausta, helmien hiomista, korutilauksia, helmitilauksia.

Omatekoiset helmeni ovat löytäneet hyvän kodin koruntekijöiden käsissä! Katsokaa vaikka Katin, Magsin, Marjon, Ninnin ja Annan taideteoksia!

Koruni ovat löytäneet uusia omistajia, ja heistä bloginpitäjät ovat kirjoittaneet niistä tosi kauniisti. Minua ovat kovasti ilahduttaneet esimerkiksi Enkuli ja Liisa.

Olen saanut helmiä, itse tehtyjä kortteja ja koruja bloggareilta: esimerkiksi tämän ihanan sormuksen minulle teki Ninni.

Vuoden sykähdyttävimmän korun näin Vikillä. Olen huumaantunut monipuolisesta taituruudesta Amalian blogissa ja hämmästellyt Katrin käsityön taidokasta jälkeä. Olen huokaillut PaulaL:n hopeatöiden äärellä ja rakastunut Janen ja Patinan taidonnäytteisiin. Olen saanut silmät täyteen silmänruokaa Petran ottamista kuvista ja ihastellut Inkun luovuutta. Ja tässä vain muutamia mainitakseni.

Minua ovat ilahduttaneet kommenteillaan uudet lukijat, kuten vaikkapa Niina, Nafisan ja Pioni. Itse seuraan lähinnä helmiblogeja, mutta vierailen säännöllisesti lukemassa muun muassa Mirkan hulvatonta teksti-iloittelua ja käyn kurkistelemassa Romuluksen kekseliäitä ompelutyönäytteitä.

Tämän vuoden lempikoruni on sininen ja haasteellisin työni on lehtikoru. Omat haasteeni ovat lähteneet maailmalle Korukoplan muodossa. Olen ylpeydellä ihastellut kesän kauneinta morsianta, jonka yllä oli tekemäni korusetti. Olen kätkenyt kesämuistoja rakkaan ystäväni kaulakoruun.

Ja mikä kaikkein ihaninta, olen saanut monta uutta blogiystävää! Olette ilahduttaneet kommenteillanne, inspiroineet omilla blogeillanne ja lähettäneet lämmittäviä sähköpostiviestejä.

Leikittelen ajatuksella siitä, että kunhan perheeni kanssa löydämme uuden torpan (siellä on harrastukselleni ikioma nurkkaus, ellei jopa huone, lupasi Elämäni Mies), kenties kokoonnumme helmeilijöiden kanssa viettämään kesäiltaa hyvän ruoan, viinin ja tietysti helmien parissa.

Ja nyt, rakkaat virtuaaliystävät, toivotan teille mitä ihaninta uutta vuotta! Ehkä ensi vuonna tapaamme koruilun merkeissä!

tiistai 21. joulukuuta 2010

Rauhaa, vain rauhaa!

Stressi

1 dl itse itselleen asettamia vaatimuksia
1 dl muille asetettuja vaatimuksia
1 dl muiden itselle asettamia vaatimuksia

Sekoitetaan keskenään ja lisätään joukkoon kourallinen kiirettä. Haudutetaan kannen alla, kunnes höyry nousee ja stressin tuoksu täyttää huoneen. Nautitaan kuumana. Pitkä jälkimaku.

Ei keitetä tätä soppaa jouluna! Vaikka joulustressi on jo niin vanhanaikaista, yhä vain sen siivittämiä puuskahduksia kuulee kaikenikäisten suusta jo marraskuusta lähtien. Pitää ehtiä sitä ja tätä, miten tästä nyt selvitään... Sielläkin pitää käydä ja sekin pitää valmistaa...

Pysähdytään. Kuunnellaan. Aistitaan. Ei vaadita itseltä eikä muilta.

Hiljaista, syvää joulurauhaa kaikille!

maanantai 13. joulukuuta 2010

Pakkastaivas & The Making of

Päivänä muutamana halusin tehdä kimaltavan riipuksen ja antaa karmiininpunaiselle musteelle vielä yhden mahdollisuuden, vaikka tunsinkin sen ärhäkän luonteen.
Koko päivän olin ihaillut lumisten puiden hohtoa ja jääkiteiden välkettä, ja päivän kääntyessä iltaan taivaalla näkyi uskomattomia värejä. Riipus sai inspiraationsa tällaisesta talvisesta alkuillasta, jolloin pakkanen on kireää ja taivas hehkuu sinisenä, violettina ja huikaisevan pinkkinä.

Tässä myös pitkästä aikaa Näin tehtiin -osastoa.
Ensin kasataan ainekset käden ulottuville. Tarvitaan pieni pala läpinäkyvää massaa, alkoholimustetta ja erilaisia bling-bling -tarvikkeita.


Massa lämmitellään ja notkistetaan ensin käsissä ja sitten joka leipurin luottoystävässä, pastakoneessa.




On monta tapaa värjätä massapallo. Tässä käytin tumman vadelmanpunaista alkoholimustetta. Annoin sille viimeisen mahdollisuuden osoittautua syvälliseksi...


Muste pyöritellään massaan, kunnes kaikki raidat ovat hävinneet ja pallo on tasaisen värinen. Raidoista syntyy kyllä hurmaavia kuvioita, jotka toisinaan päätyvät riipukseksi asti.



Tässä vaiheessa henkilö toteaa, että onpa se vadelmanpunainen tosi neon, ja tuntee pakottavaa tarvetta porsasteluun.



Armo kävi kuitenkin oikeudesta. On vuorossa raakahelmien muotoilu. Tämä punaisen sävy on se, joka taivaalla hehkui äsken. Sinistä mustetta vielä joukkoon, niin päästään lähemmäksi talvi-iltaa!

Jätetään siis palloset hautumaan ja mankeloidaan ohuenohut valkoinen massalakana. Se on paperimainen ja herkkä repeilemään, mutta siitä huolimatta sitä täytyy venyttää vieläkin ohuemmaksi...

Lakana leikataan kahtia. Toiselle puolikkaalle roiskaistaan mica-hippusia, jotka ovat untuvankeveitä ja kimaltavia kuin lumihanki aurinkoisena pakkaspäivänä. Vielä kevyempiä ovat hopealevyt, jotka tarttuvat polymeerisaveen ahnaasti.

Mukaan ripotellaan vielä hyppysellinen mica-hiutaleita. Ne ovat hurmaavia, kiiltäviä ja läpinäkyviä kuin kissankulta. Säästeliäs täytyy kuitenkin olla, sillä ne vähentävät massalakan tarttuvuutta.


Koristeltu lakana peitetään toisella lakanalla. Sitten alkaa taas venytys, jotta levystä saadaan ohuempi ja vielä ohuempi ja vielä ohuempi. Kas, kulmasta se jo repesikin...


Raakahelmi peitellään valkoisella peitolla. Saumakohdat taputellaan kiinni huolellisesti, jotta ne eivät näkyisi. Sormenjäljet täytyy myös häivyttää, sillä viimeistely nostaa ne esiin armotta.


Katsokaa nyt, mikä ihana terapiasessio! Sormet taikinaan ja hanaa! Kyllä siinä kuulkaa arkihuolet heittyvät ja mieli nuorena nousee!



Päällystetyt raakahelmet näyttävät kovin mitättömiltä ja utuisilta ennen paistamista. Sitä jännittävämpää on odotella, mitä uunista tulee ulos. Polymeerisavileikki on yllätyksiä täynnä!

Paistaminen kirkastaa valkoisen peiton, ja raakahelmien värit ja kuviot tulevat esiin. Niin tulevat myös glitterit, enemmän tai vähemmän. Ja tuo hillitön neonpunainen hehku.

Helmet hiotaan useilla eri hiomakarkeuksilla, jotta niiden pinnasta tulee sileä kuin rantakivestä. Vesihiomapaperilla hiominen on keuhkoystävällisempää. Voisikohan pukki tuoda sormiystävällisemmän hiomakoneen muassaan?

Kiillotus on hiomisen ohella työläin ja tylsin vaihe ja se paljastaa armotta pienimmätkin pinnan virheet. Jos jokin kohta jäi vähemmälle hiomiselle, täytyy palata taaksepäin ja kulkea edellisen ruudun kautta.

Kiiltoa on vaikea vangita kuvaan, mutta se on hyvin lähellä lasin kirkkautta. Havaintoesimerkki: vasemmanpuoleista violettia helmeä ei ole hiottu eikä kiillotettu. Oikeanpuoleinen on viimeistelty ja valmis koruun ripustettavaksi.

Valmiissa korussa on mukana Magsilta saatuja violetteja puolijalokiviä, lasihelmiä ja makeanvedenhelmiä. Mielestäni polymeerisavi ansaitsee joskus kunnon seuraa!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kameleontit

Kas tässä kaksi rintakorua eli pinssiä eli muuta vastaavaa. Riipuksenakin he toimivat, jos heihin poraa reiän.

Näiden avulla testasin ensimmäisen alkoholimustemerkkini reaktioita. Mitä kauemmin antaa holilla siveltyjen korujen odottaa uunia, sitä enemmän ne muuttavat väriä.

Ylempi koru on omaa sukuaan tumman violetti! Se sai tehdä tuttavuutta värinvaihdoksen kanssa runsaan vuorokauden verran, ja muuttui lopulta vihertävän turkoosiksi. Ei huono!

Alempi puolestaan tunnettiin aikaisemmin ruskeana. Yön pimeiden tuntien aikana se kallistui sinappisen hernekeiton suuntaan.

Alkoholimusteet ovat väreillä sudittelijan taivas: ne kuivuvat sekunnissa, niitä saa kerrostettua akvarellimaisesti, niitä voi ohentaa, jolloin ne kuultavat ihanasti ja niin edelleen. Niihin jää koukkuun. Posti kartuttikin holikokoelmaani toisen merkkisellä alkoholimusteella, jossa on huomattavasti parempi pigmentti ja joka ei järjestä edellisen kaltaisia värillisiä yllätyksiä.

tiistai 30. marraskuuta 2010

No onkos tullut kesä? Ei ole.

Esittelen tässä tuotoksen kesän helteiden keskeltä elokuulta, kun ympärillä oli rasittavan vihreää ja liian kuuma.

Riipus on tietysti kokonaan massaa. Tekovanha tekopronssi ja tekoturkoosihan ne siinä lyövät kättä!

Helteisessä myöhäisillassa polymeerisavi oli ihan lötköä, tarttuvaa ja venyvää. Vähän niin kuin olisi käsitellyt vasta vatkattua piparkakkujen sokerikuorrutetta.

Ja yhtäkkiä satakieli napsautti nokkansa kiinni, luonnonvalo muuttui vihreäksi ja ympäröivän maiseman värit vääristyivät. Kyseessä ei ollut polymeerisaven yletön haistelu, vaan taivaan lähempi tarkastelu osoitti melkoisen myrskyn tekevän tuloaan. Valtava musta pilvimatto lähestyi hurjaa vauhtia, ja ehdin juuri kantaa massat tarvikkeineen sisään, kun alkoi toden teolla pimentyä, tuulla ja sataa. Siitä huolimatta aamulla vallitsi jälleen trooppinen ilmanala.

Ja nyt on lunta, tähtiä ja talviyön tyyntä hiljaisuutta. Mitä kaikkea eriä sitä saakaan näillä leveyspiireillä kokea, vaikka olisi ihan paikoillaan!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Pöllömpi

Tuli äkillinen tarve tehdä pöllökoru, ja tällainen kardinaalipöllö pöllähti maailmaan.

Turkoosi polymeerisavi ja antiikkikuparinen kuorrutus ja ketju luovat pöllöön vähän Bollywood-tunnelmaa. Koristelin ketjua muutamalla lasihelmellä, jotta riipuksella ei olisi niin yksinäiset oltavat.

Luonnossa kaikki pöllökohtaamiseni ovat rajoittuneet "hei, tuossa lensi pöllö, huomasitko" -asteelle. Olisi ollut tarvetta laittaa siivekäs pauselle, etsiä lintukirjasta kuva ja vertailla rauhassa, mutta pöllöjen elektroniset toiminnot eivät ole siihen riittäneet.

Sisko puolestaan on muutamaan kertaan saanut esittää pöllölle lähikontaktissa pari tiukemman sorttista toivotusta, kun toinen on kynnet ojossa lentänyt koiraa hakemaan.

Parempien pöllökohtaamisten toivossa.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Kiviainesta

Sain Korun Ajan Katilta kivan helmitilauksen, jota varten pääsin toteuttamaan suunnitelmiani tekokiven leipomisesta.

Nämä reilun parin sentin mittaiset möllykät kiiltelevät luonnossa melkein kuin lasi. Pinta on ihanan sileä, ja aallon hioman rantakiven tunnusta sen erottaa ainoastaan lämpö: kivi on kylmää, polymeerisavi ei.

Kivihelmien väkertämiseen käytin sinistä liitua, akryylimaalia, hopealastuja, kultajauhetta, mica-hiutaleita ja hopeahippuja. Sekä kuvioiden että helmien muodot ovat epäsymmetrisiä ja sattumanvaraisia, jotta ne jäljittelisivät paremmin luonnon omia rantakiviä.

Työläimmät vaiheet olivat taas hiominen ja kiillottaminen, mutta urakka kannatti tehdä. Helmet saivat siitä hyvästä sellaisen pinnan ja kiillon, johon mikään lakka ei yllä.

Muun napomisen ylle on laskeutunut marraskuu. Pöydällä lojuu monta puolivalmista korua ja ajatuskin pastakoneen esille ottamisesta ja massan mankeloinnista tuntuu työläältä. Kaamos on käpertymisen aikaa.

P.S. Katsokaa, mitä Kati sai näistä helmistä aikaan!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Ja voittaja on...

Koruarvonta kirvoitti mielenkiintoisia, hauskoja, huikeita ja persoonallisia ideoita! Kiitos kaikille osallistujille, oli ilo lukea kommenttejanne! Ja sekin tekee iloiseksi, että näillä pöytälaatikkoaskarteluillani on kurkistajia.

Valitsin haasteen, joka inspiroi minua eniten näin kaamoksen kynnyksellä. Voittaja on Enkulin käsityöt, onneksi olkoon!

Enkuli toivoi ikonikorua, ja koska en ollut sellaista ennen tehnyt ja koska ajatus oli varsin kiehtova, tässäpä tulokset.

Ole hyvä, Enkuli, valitse toinen. Toisen pistän myyntiin.

Ikonikoruissani on käytetty monenlaisia tekniikoita. Tarvittiin akryylimaaleja, alkoholimusteita, metallivärejä ja lakkaa sekä leimasimia ja hiekkapaperia antamaan pinnoille kulunutta ilmettä.

Itse ikonikuva on siirretty, mutta sekin on tuunattu vanhan näköiseksi. Tällainen tuunuus on sitten mukavaa, koska siinä saa ihan luvan kanssa olla suurpiirteinen. Harva vanha juttu kuluu täysin symmetrisesti...

Helmet ja riipus ovat polymeerisavea, siemenhelmet toki ostin valmiina. Toisessa ketjussa olevat kiemurat väänsin ja taoin litteäksi itse.

Kovin monimutkaista ketjua en näihin koruihin halunnut, koska pääosaa näyttelevässä riipuksessa on niin paljon yksityiskohtia.

Ja nyt kiireen vilkkaa nauttimaan kynttilöistä, villasukista, ikkunoihin ropisevista talven ensimmäisistä jäänsekaisista lumihiutaleista, värittömyydestä, hiljaisuudesta ja hämärästä. Keskikesän juhlaan on enää seitsemän kuukautta!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Lisää vintitsiä

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Voittaja julistetaan seuraavassa blogikirjoituksessa!

Kun nyt syksyn saatua olen kallellani kupariin päin, tässä maistiaisia siitä. Kahdeksan pallohelmeä esittävät patinoitunutta kuparia ja riipus jonkin sortin kiveä, jossa on takorautainen tausta.

Reaalimaailmassa ne ovat polymeerisavea ja hyvin kevyitä, mutta tarpeeksi painavia, jotta koru laskeutuu kauniisti.

Noissa aivohelmissä ideana on, että niiden painanteisiin saa sudittua maalia patinaksi niin, että siellä väri myös pysyy. Lakkaa en siksi käyttänyt, ja hiomisen sijaan kiilto tulee metallivärijauheesta. Helmien muoto on luonnostaan epämääräinen, joten eipä tarvinnut turhaan tavoitella täydellistä pyöreyttä.

Riipus oli eri sarjaa ja eri tekniikalla tehty, mutta siitä löytyi kuparin sävyjä, joten se sopi aivohelmien kanssa samaan koruun. Riipunnaisen pinnan kiilto tulee varsinaisen helmen päälle venytetystä ohuesta, hiotusta ja kiillotetusta läpinäkyvästä massalakanasta.

Ehkäpä tällaiset vanhalta näyttävät helmet tulevat olemaan pääsuuntaukseni tässä napomisharrastuksessa. Vielä on kuitenkin niin paljon kokeiltavaa ja testattavaa, ettei vakiintuminen vielä houkuttele!

tiistai 26. lokakuuta 2010

Tarina kissasta ja kalasta

Koru- ja helmiarvonta meneillään lokakuun ajan! >

Tähän vapaalla kädellä muotoiltuun kissaan kokeilin kaiken maailman tekniikoita, ennen kuin se näytti elinkelpoiselta. Alunperin se oli vanhan roosan värinen ja pinnassaan sillä oli kiemuraisia painanteita.

Jokakodin antikointiaine muutti kissan liian kellertäväksi, joten testasin surutta marmorointia ja akryylimaalitusta. Päällimmäiset kerrokset ovat lakkaa, ja avot, kissa oli valmis lähtemään maailmalle.

Kalan tein myös vapaalla kädellä viimekesäisiä ahvenia muistellen. Vaaleansininen massa sai vanhentavan kuorrutuksen valkoisesta maalista, ja lopputulos näyttää vähän farkkumaiselta. Lanttihelmet ovat samaa sarjaa.

Tässä syksyn tuoksinassa värimaailmani on muuttunut kesän sini-iloittelusta kuparin sävyihin. Kaikki banneria koristavat helmet ja riipukset ovatkin tämän syksyn paistoksia.


tiistai 19. lokakuuta 2010

Lähestymme kiven kaltaista tuotetta

Voita koru tai helmiä! >

Polymeerisaven viehätys piilee sen loputtomissa muuntautumismahdollisuuksissa. Tällä kertaa yritin päästä kivien maailmaan, ja lopputulos oli lähes kiven kaltainen tuote.

Aiemmat rantakivijäljitelmät eivät ole painokelpoisia, joten ne odottavat jatkojalostusta. Kantapään kautta tuli opittua taas lisää niksejä, jotka otin käyttöön näissä riipuksissa.

Tekokivien pinta kiiltää massiivisen hiomisoperaation jäljiltä. Mustissa helmissä kiilto on satiinimainen, vihreänsiniset puolestaan ovat kuin lasia. Ja mikä parasta, pinta tuntuu ihan kiveltä! Siitä puuttuu ainoastaan kiven kylmyys.

Vielä kun näistä ehtisi vääntää koruja...

tiistai 12. lokakuuta 2010

Sileitä kuin rantakivet

Osallistu mittatilauskorun tai -helmien arvontaan! >

Polymeerisavesta tehdyt helmet ovat luonnostaan mattapintaisia. Ne voi kuitenkin saada upean kiiltäviksi ja suloisen siloisiksi, jos jaksaa nähdä vaivaa.

Näiden rintakorujen ja riipusten teossa kaikkein työläintä oli viimeistely, mutta pinta onkin sitten hienompi kuin mitä lakkaamalla saa. Koska valo on kuvissa niin tasainen, puolijalokiven kaltainen kiilto ei oikein näy, mutta sen voi sitten kuvitella siihen päälle.

Korut aloitettiin muovaamalla raakahelmet, jotka päällystettiin massalakanalla. Siihen tarvittiin ohuenohutta hopealehteä ja alkoholimusteita. Helmi kiedottiin lopuksi paperinohueen läpinäkyvään massalakanaan.

Juuri tuon ohuen massalevyn kanssa saa taiteilla melkoisesti, sillä se tahtoo tarttua joka paikkaan ja repeillä herkästi. Parasta olisi onnistua heti ensimmäisellä päällystämiskerralla, sillä muuten helmi voi mennä pilalle.

Kun helmi on paistettu, alkaa hiominen. Käytin kahta eri karkeutta olevaa hienoa hiomapaperia, jotta lopputulos olisi mahdollisimman sileä ja kiiltävä. Hiomisessa täytyy olla tarkkana, sillä valmis helmi paljastaa armottomasti vähemmälle hiomiselle jääneen kohdan.

Jos hiomisen puolestaan jättää väliin ja siirtyy suoraan kiillotusvaiheeseen, helmi saa vain himmeän kiillon. Myös jos värilliseen massaan ei ole sekoitettu yhtään läpinäkyvää massaa, kiilto jää himmeän satiiniseksi.

Lopuksi helmi kiillotetaan. Lihastyövoimaa säästääkseni käytin porakoneeseen kiinnitettyä puuvillaista kiillotuslaikkaa. Tällainen kotikonsti on vähän hankala, koska helmestä täytyy pitää kiinni vain yhdellä kädellä. Samalla kiillottuvat sormet, ja helmi lennähtää yhtenään seinään. Pallon muotoisen helmen kiillotus tällä tavoin lähinnä toiveajattelua, litteämmästä helmestä saa edes jonkinlaisen otteen.

Tällä tavoin kuitenkin tuntee hyppysissään, milloin helmi alkaa lämmetä ja kiillottua. Siihen menee yllättävän kauan aikaa. Kiillotus nostaa armottomasti esiin pienimmätkin pinnan virheet, mutta onnistuessaan lopputulos kiiltää kuin lasi. Ja mainitsinko jo, että se tuntuu ihanan sileältä...

Kolmikulmaiset ovat valmiita rintaneuloja, muut helmet voi käyttää riipuksena tai perushelmenä. Myynnissä ovat kaikki, ken tahtoo.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Keraaminen kausi

Mahtailee nyt massatuote
pullistelee polymeeri
valeasun valinneena
maastopuvun maalanneena



Suotta silmä siristelee
lukulasit luimistelee
sormin se on suittava
torahampain toettava



Onpa aine arvuutellut
napomassa naureskellut
tekoturkin tuunaellut
mosaiikiks mongerrellut


Polleana poseeravi
koreana keikistävi
emaliksi ehtinynnä
keramiikaks kerennynnä

Vihreästä vivahteita
kiiltäväisen kuoren kanssa
turkoosista tuhti keitto
petroolista paksu peitto

Osallistu
koru- ja helmiarvontaan! >

tiistai 28. syyskuuta 2010

Oodi kaalille

Voita mittatilauskoru! >

Koska tekoakaattia tehdessä massa loppui kesken, ei tästä tullut takkia. Tuli liivi. Ei tullut akaattia, tuli kaalinlehtiä.

Mutta koska kaalin kunniaksi ei liene maailmassa liikaa koruja tehty, säästin massapötkön hengen ja annoin sen muodostua sadonkorjuuajan koruiksi.

Pitäisi kai olla myyvempi ja kirjoittaa siitä, miten sammaleenvihreän pehmeät sävyt kietovat syleilyynsä metsänvihreää, miten ne tanssivat yhdessä hennon keväänvihreän ja herkän hopeanvihreän kanssa, miten yksityiskohdissa on näkyy aaltojen suloinen liike, miten valo kuultaa lumivalkean keskustan läpi kuin ujon metsätähden terälehdillä konsanaan, ja sen sellaista.

Tai pukata sille joku haiku.

Syksyinen tuoksu
koulun ohitse leijuu
ruokana kaalta

Mutta mitä sitä kyynikko pokkuroimaan, kaali mikä kaali. Aivan kuulen, miten siellä jo suut napsaa!
Related Posts with Thumbnails