Rustiikiksi julistaminen

Ehdinpä tovin jos toisenkin tavoitella huolellisen täydellistä, siloista ja viimeisteltyä lopputulosta, kunnes tulin toisiin aatoksiin.

Minua kiinnostaa toisten tekemissä käsitöissä nimenomaan rosoisuus, epätäydellisyys, huolettomuus, toispuolisuus, säröt ja taidokas arvaamattomuus. Miksi siis välttelisin niitä omissa askarteluissani?

Ihailen viimeisteltyä virheettömyyttä, mutta hankin itselleni rosoa ja epätäydellistä. Kuvissa, hyllyillä, vitriineissä ja telineissä arvokkailta näyttävät käsityöt ovat upeita, mutta käsiini, hypisteltäväksi ja kannettavaksi haluan jotain muuta.

Perustekniikat ja maalaisjärjelliset lujuuslaskelmat tulee toki hallita, mutta sen jälkeen ne voi unohtaa. Lopputuloksessa on silloin jotain selittämätöntä, puhuttelevaa ja pistämättömän persoonallista.

Tällaiset ajatukset mielessäni heittäydyin joskus aiemmin tekemieni polymeerisaviriipusten pariin ja sutaisin ne sellaisiksi kaulakoruiksi, joita itse pitäisin.

Poissa on symmetria ja säännöllisyys! Tilalle saatiin jotain muuta.

Täten julistan kaikki epätäydelliset korut mielenkiintoisiksi ja rosoiset tekeleet rustiikeiksi.

Korut ovat myynnissä. (Käsin tehty polymeerisaviriipus, lasia, korumetallia, kuparia, satiinia ja silkkiä.)

Vahva tulkinta

Nyt tulee vahvaa tulkintaa. Tämä koru lähti lahjaksi kokkaajattarelle, ja mukaan tuli useita keittiövihjeitä.

Seuraa tulkinta-avain:

Lusikka = lusikka.
Keittiössä valmistetaan kulinarismin helmiä = helmet.
Ruokaa hankitaan läheltä = pienet ympyrät.
Kotimaiset kasvikset näyttelevät tärkeää osaa = lukon lehtiaiheet.
Yrtit ovat keittiön suuri rakkaus = vihreät kuutiot.
Välillä tehdään makumatkoja maailmalle = maapallohelmet.
Kokkaajattaren ruoka on niin hyvää, että itku pääsee = pisarariipukset,
ja se nautitaan vihreään pulloon säilötyn käyneen mehun kera = vihreät siruhelmet.

Vaihtoehtoinen tulkinta:
Ka, siinäpä kaulakoru.

Dichroic-polymeeri

On taas tullut aika kaivella laatikon pohjia ja tarkastella, mitkä tekeleet joutavat autuaammille asunsijoille ja mille voisi vielä olla käyttöä.

Vuosia sitten tekemäni dichroic-lasia matkiva polymeerisydän pääsi nyt riippumaan silkkilangan, kuparin, pellavalangan, korumetallin ja silkkinauhan kaveriksi. Ja tuli siihen näköjään pari helmeäkin killumaan.

Kun ulkona on mustaa ja korun värimaailmasta päätellen sävelet on marraskuisen siniset, niin mitä olisikaan elo ilman helmisiskoja! Ihana Mags yllätti perjantaisella paketilla, jossa oli hurmaavia, turkooseja asioita ja yllytyshullu taiteilija Vikki lähti virtuaalisesti koettamaan kanssani onnea merten taakse - helmilähetyksen pitäisi saapua tulliin noin viikon kuluttua. Kun Kommervenkkilästäkin kajahti rohkaiseva viesti, niin mikäs tässä on ollessa!

Tulkoon vaan kaamos! Nytpähän saa rauhassa keskittyä napoiluun sen sijaan, että tarvitsisi heilua pihalla lapion kanssa. Ehkä jossain vaiheessa ehtisi tuon kuvagalleriankin päivittää.

Sininen sydänkoru on myynnissä.

Voi vitja

Se näyttää kaulassa paremmalta, koska sen vitjat pääsevät laskeutumaan nätimmin.

Silkki, satiini, kookos, kupari, korumetalli ja lasi muodostivat tällä kertaa tällaisen korun. Symmetria alkoi tökkiä, joten lisäsin sivulle härpäkkeitä. Ehkä ensi kerralla teen jotain oikeasti epäsymmetristä. Tiedä häntä. Tai siis minua.

Viime viikonloppuna polymeeritkin kävivät pitkästä aikaa kuumana, joten tuotoksia on tiedossa blogiin jonkin ajan kuluttua.

Tänä viikonloppuna siivosin lähinnä jälkiäni Verstaassa ja kaadoin epähuomiossa järkyttävän määrän minimaalisen pieniä pipuroita lattialle.

Ziljoona hiukkasta sinkoili eri suuntiin, takertui mattoon ja vieri kaapin alle. Sitten siivosin lisää jälkiäni.

Syksyn hönkää

Polymeerisaven kanssa on tullut taitekohta. Monenlaiset tekniikat ovat tulleet tutuiksi, ja tiedän, minkälaista harjoittelua mikäkin niistä vaatisi.

Seikkailu ja löytäminen ovat arkipäiväistyneet ja haasteista tiedän etukäteen, kannattaako minun niihin tarttua.

Siispä palasin tilauksesta lasihelmien pariin ja väsäsin syksyn sävyistä korun, jossa käytin maitokahvin väristä suosikkisilkkinauhaani, kuparin väristä ketjua ja pikku tilpehöörejä.

Koru asettuu härpäkkeineen kauniisti kaulalle. Toivottavasti se tuo iloa käyttäjälleen.

Luovuus on solisti, joka ei tykkää esiintyä yhdessä kiireen tai väsymyksen kanssa. Mutta vaikka estradi olisi täynnä, solisti odottaa sinnikkäästi vuoroaan takahuoneessa. Luotamme käsiohjelmaan.

Silmät kiinni

Ajattelin ensin avata tekstin "Then close your eyes" merkitystä, mutta annanpa sen sittenkin avautua jokaiselle oman maun mukaan.

Riipuksen, helmet ja linnunmunat tein polymeerisavesta. Linnun päällä on paksu kerros krakleerausta, joka kiiltelee valoa vasten, ja mattapintainen polymeerisavi tuo siihen kontrastia.

Riipuksen toisella puolella on toinen lintu, joka on väreiltään etupuolen negatiivi.

Käytin korussa kolmea erilaista maalia sekä metallivärejä, joílla värjäsin litteäksi taotut kuparikiemurat. Mukaan otin vielä pienen pätkän silkkinauhaa.

Näiden vuosien ja askartelukokeilujen mittaan on alkanut vähitellen hahmottua se, minkä tyyppistä oikeasti haluaisin tehdä. Jossain vaiheessa kokeilut saattavat riittää ja keskittyminen muutamaan juttuun saada sijaa.

Silloin harrastuksesta on karsittava kaikki se, mitä ei halua tehdä ja mikä ei tuo iloa, ja kurottauduttava sitä kohti, mikä innostaa, motivoi ja vie flow-tilaan. On iso juttu, että on vapaus tehdä niin.

Malja sille.

Koru on myynnissä.

Kurkistus Verstaaseen

Aurinkojaspis on mahdottoman kaunis kivi. Harmikseni oli pakko yhdistää tummaa kuparia ja hopeaa samaan koruun, koska koukkujen oli oltava hopeaa. Ehkä tuunaan tuota hopeaosan pallukkaa vielä jollain metallintuunausaineella.

Kuvaustelineenä on vanha mittakippo. Tai mittapurkki. Tai joku sellainen. Mutta siis apteekin hyllyltä perintönä saatu ohuenohut kaadin, jossa on mitta-asteikko. Se on mitä viehättävin yhden pikkukukan maljakkona, mutta vielä parempi kuvaustelineenä.

Viime talvisen muuton jälkeen koruja ja tuunauksia on syntynyt Verstaassa. Helmille, maaleille, ompelukoneille, kankaille, papereille, leikkureille ja massoille (ja myrkyllisille aineille) on ihan oma pieni kammarinsa. Voitte arvata, miten rakas se on. Vaikka tässä elämäntilanteessa siellä ei paljon ehdi ollakaan, niin sitä tärkeämpi se on: paikka, jonne työt voi jättää keskeneräisenä odottamaan.

Ikkunoista näkyy marjapensasosasto ja pala puutarhaa, joka päättyy metsänreunaan. Puut ovat vuodenaikojen mukaan todella inspiroivia eri väreineen ja tunnelmineen. Mistään ei kuulu mitään, tietä ei ole lähistöllä ja satunnaisena vieraana taivaalla näkyy korppi.

Kolme seinää ja pari huonekalua odottaa vielä maalausta. Huoneen päävärit ovat pellava, kerma ja turkoosi. Sinne tänne olen laittanut esille inspiroivia asioita, kuten useimmin käytössä olevia nauhoja, tärkeimpiä koruja, vanhoja, tyylikkäitä kortteja ja mainioita lehtileikkeitä, kuten vuoden 1939 Suomen Kuvalehdestä leikelty hurmaava mainos, jossa "Irma ei saa unta".

Tulkoon vain villasukka-aika. Olen raskaasti aseistautunut sitä vastaan pensselein ja punsselein.