Taas on tullut se aika, jolloin luonnonvalo pakenee helmiharrastajaa.Hehkulampun keltaisessa valossa siristellään silmiä ja yritetään nähdä, missä helmen pujotusreikä sijaitsee. Lattialle putoavat yksilöt unohdetaan saman tien, koska niitä ei näe poimia ennen viikonloppua.
Kuvaaminen on luku sinänsä. Valo ei riitä tai se on liian keltaista, liian räikeää, liian kohtisuoraa. Siksipä oheinen iltaotos näyttää tympeältä.
Minulta pyydettiin kissakorua, jossa päähenkilö esiintyy sivuttain. Edellinen lähikontakti kissaan on kahdenkymmenen vuoden takaa, mielikuva varsinkin kissan profiilista hyvin hatara.
Metallilanka käteen ja taivuttelemaan. Ensin tuli koira, sitten jänö ja lopuksi hahmo, jonka yksi asiaan vihkiytymätön tunnisti kissaksi. Sitten olin melko tyytyväinen.
Puolustukseksi on sanottava, että hopeoitu lanka ei tottele kovin pieniä yksityiskohtia, ja myös korun painopisteen sijoittaminen on tässä tarkkaa hommaa. Toivomaani lopputulokseen en ihan täysin päässyt, vaikka sisäinen kyllitätini pyrki kovasti esiin.
Metallilanka käteen ja taivuttelemaan. Ensin tuli koira, sitten jänö ja lopuksi hahmo, jonka yksi asiaan vihkiytymätön tunnisti kissaksi. Sitten olin melko tyytyväinen.
Puolustukseksi on sanottava, että hopeoitu lanka ei tottele kovin pieniä yksityiskohtia, ja myös korun painopisteen sijoittaminen on tässä tarkkaa hommaa. Toivomaani lopputulokseen en ihan täysin päässyt, vaikka sisäinen kyllitätini pyrki kovasti esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti