tiistai 18. tammikuuta 2011

Impyet

En enää ikinä tee kaksipuoleisia naisennaamahelmiä, en enää ikinä tee kaksipuoleisia naisennaamahelmiä, en enää ikinä tee...

Kaksipuolisuus sucks. Se on hidasta ja hankalaa, kun lopulta tulee vastaan tilanne, ettei mihinkään kohtaan helmeä voi koskea, ettei tule jälkiä. Ei auta, vaikka nappula olisi tikun nokassa, sillä kaikenlaiset pienet hipaisut muokkaa sitten sitä reikää siinä.

Yksi naama epäonnistui, mutta se on tuolla kääntöpuolella piilossa. Muuten naamahelmet ovat hauskoja, koska ne hahmottaa pärstäkertoimeksi vasta tietyltä etäisyydeltä.

Suunnittelin tekeväni kuparisista helmihatuista oikein kunnon sotkuiset tuulenpesät. Olisi pitänyt käyttää vähän ohuempaa lankaa, sillä tämän version kieputuksista meinasi väen vängällä tulla siistin symmetriset. Kunnon rusentamisen jälkeen lopputulos on väkinäisen huoleton.

16 kommenttia:

  1. "Sotkuiset tuulenpesät" ovat aikas upeat! Koko koru on oikeastaan hyvin henkevä ja runsas.

    VastaaPoista
  2. 'Väkinäisen huoleton', hih, minusta lopputulos on niin romanttinen, tuulenpesätkin kuin sykeröiset ruusunnuput :-D

    VastaaPoista
  3. Vaivannäkö kyllä palkitaan. Naamat ovat ihanan kuluneita ja vanhahtavia. "Tuulenpesät" sen näköisiä kuin olisi ihan ohimennen tehty, mahtavat. Nappi suoritus jälleen :D Taustakuvakin on viimeisen päälle.

    VastaaPoista
  4. Vau, mieletöntä käsityötä!

    VastaaPoista
  5. Voi pojat, vaiko tytöt? ;) MMmm-mmm-mmmmmmmm. Ihanan kulahtaneen näköiset kasvot, tykkään! Tuulenpesät on piste iin päälle, rento huolettomuus on joskus työn takana. :)

    VastaaPoista
  6. Tässä edellä on sanottu ihan niitä asioita mitä ajattelin kirjoittaa kun näitä katselin.
    Kerrassan viehättävä!

    VastaaPoista
  7. Toistan vielä muita ja sanon, että ihanat tuulenpesät, ja upeat helmet :). Ja värikin on kaunis.

    VastaaPoista
  8. ja vielä kerran: aivan ihania naamoja ja tuulenpesiä!

    VastaaPoista
  9. heh, "väkinäisen huoleton" =) ei kyllä väity mitään väkinäistä. Vaan niin taidokasta tuulenpesineen kaikkineen. Silmät ymmyrkäisinä pällisteli taas noita helmiä, sinä se osaat <3

    VastaaPoista
  10. Juuri sellaisia ihanan vintage-kulahtaneita ja minäkun olen aikonut sinulta tällaisia 2-puoleisia vanhanajan vintagehelmiä saada :O Nyt ei sitten uskalla ääneen tilata.
    Minä kyllä olen otettu tuosta lopputuloksesta ja uusvanhan näöstä! Ihania helmiä ja tuulenpesiä:)Tähän vanhaan kaupunkiin on tuuli päässyt puhaltamaan kauniisti <3

    VastaaPoista
  11. Minä tykkään ihan HuRRrRrjasti tästä sun innovatiivisuudesta!!

    Koru on mielettömän ihana taideteos niin kokonaisuudessaan kuin ihan yksittäisinä helminä <3

    VastaaPoista
  12. Aivan mahtavia helmistä syntynyt hieno koru! Edellisen postauksen lehtihelmet oli myös tosi upeita!

    VastaaPoista
  13. Voi miten kauniita kaikki... ihaillen täällä katselen!

    VastaaPoista
  14. Mä kävin täällä jo kerran aikaisemminkin, mutta en pystynyt kommentoimaan, kun mua alkoi ihan itkettää. Nämä sun helmet ja koko koru on niiiiiiiin huippua. Ei riitä sanat alkuunkaan.

    VastaaPoista
  15. Ninni, kiitos! Kiva kun näet tässä henkevyyttä!

    Mags, kiitos! Tosiaan, ruusunnuppusykeröthän ne siinä pilkottaa, kun tarkkaan katsoo!

    Niina, kiitos! On se hauskaa, miten "kulunut naama" -sanonta ilahduttaa tässä yhteydessä! :-D

    Henna, Inkku, Vikki, Sole, KatMan, Amalia, kiitos kivoista kommenteista!

    Marjo, kiitos! Sinua ajatellen alunperin nämä helmet tein, mutta niistä ei mielestäni tullut tarpeeksi tasokkaita.

    Kati, Elina, Paula, Pioni, kiitos teille!

    Katri, tiedätkö, nyt kirjoitit kauneimman kommentin, minkä olen ikinä saanut tässä blogissa. Kiitos, ihanainen!

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails