Pakkastaivas & The Making of

Päivänä muutamana halusin tehdä kimaltavan riipuksen ja antaa karmiininpunaiselle musteelle vielä yhden mahdollisuuden, vaikka tunsinkin sen ärhäkän luonteen.
Koko päivän olin ihaillut lumisten puiden hohtoa ja jääkiteiden välkettä, ja päivän kääntyessä iltaan taivaalla näkyi uskomattomia värejä. Riipus sai inspiraationsa tällaisesta talvisesta alkuillasta, jolloin pakkanen on kireää ja taivas hehkuu sinisenä, violettina ja huikaisevan pinkkinä.

Tässä myös pitkästä aikaa Näin tehtiin -osastoa.
Ensin kasataan ainekset käden ulottuville. Tarvitaan pieni pala läpinäkyvää massaa, alkoholimustetta ja erilaisia bling-bling -tarvikkeita.


Massa lämmitellään ja notkistetaan ensin käsissä ja sitten joka leipurin luottoystävässä, pastakoneessa.

On monta tapaa värjätä massapallo. Tässä käytin tumman vadelmanpunaista alkoholimustetta. Annoin sille viimeisen mahdollisuuden osoittautua syvälliseksi...

Muste pyöritellään massaan, kunnes kaikki raidat ovat hävinneet ja pallo on tasaisen värinen. Raidoista syntyy kyllä hurmaavia kuvioita, jotka toisinaan päätyvät riipukseksi asti.



Tässä vaiheessa henkilö toteaa, että onpa se vadelmanpunainen tosi neon, ja tuntee pakottavaa tarvetta porsasteluun.

Armo kävi kuitenkin oikeudesta. On vuorossa raakahelmien muotoilu. Tämä punaisen sävy on se, joka taivaalla hehkui äsken. Sinistä mustetta vielä joukkoon, niin päästään lähemmäksi talvi-iltaa!

Jätetään siis palloset hautumaan ja mankeloidaan ohuenohut valkoinen massalakana. Se on paperimainen ja herkkä repeilemään, mutta siitä huolimatta sitä täytyy venyttää vieläkin ohuemmaksi...

Lakana leikataan kahtia. Toiselle puolikkaalle roiskaistaan mica-hippusia, jotka ovat untuvankeveitä ja kimaltavia kuin lumihanki aurinkoisena pakkaspäivänä. Vielä kevyempiä ovat hopealevyt, jotka tarttuvat polymeerisaveen ahnaasti.

Mukaan ripotellaan vielä hyppysellinen mica-hiutaleita. Ne ovat hurmaavia, kiiltäviä ja läpinäkyviä kuin kissankulta. Säästeliäs täytyy kuitenkin olla, sillä ne vähentävät massalakan tarttuvuutta.


Koristeltu lakana peitetään toisella lakanalla. Sitten alkaa taas venytys, jotta levystä saadaan ohuempi ja vielä ohuempi ja vielä ohuempi. Kas, kulmasta se jo repesikin...

Raakahelmi peitellään valkoisella peitolla. Saumakohdat taputellaan kiinni huolellisesti, jotta ne eivät näkyisi. Sormenjäljet täytyy myös häivyttää, sillä viimeistely nostaa ne esiin armotta.

Katsokaa nyt, mikä ihana terapiasessio! Sormet taikinaan ja hanaa! Kyllä siinä kuulkaa arkihuolet heittyvät ja mieli nuorena nousee!

Päällystetyt raakahelmet näyttävät kovin mitättömiltä ja utuisilta ennen paistamista. Sitä jännittävämpää on odotella, mitä uunista tulee ulos. Polymeerisavileikki on yllätyksiä täynnä!

Paistaminen kirkastaa valkoisen peiton, ja raakahelmien värit ja kuviot tulevat esiin. Niin tulevat myös glitterit, enemmän tai vähemmän. Ja tuo hillitön neonpunainen hehku.

Helmet hiotaan useilla eri hiomakarkeuksilla, jotta niiden pinnasta tulee sileä kuin rantakivestä. Vesihiomapaperilla hiominen on keuhkoystävällisempää. Voisikohan pukki tuoda sormiystävällisemmän hiomakoneen muassaan?

Kiillotus on hiomisen ohella työläin ja tylsin vaihe ja se paljastaa armotta pienimmätkin pinnan virheet. Jos jokin kohta jäi vähemmälle hiomiselle, täytyy palata taaksepäin ja kulkea edellisen ruudun kautta.

Kiiltoa on vaikea vangita kuvaan, mutta se on hyvin lähellä lasin kirkkautta. Havaintoesimerkki: vasemmanpuoleista violettia helmeä ei ole hiottu eikä kiillotettu. Oikeanpuoleinen on viimeistelty ja valmis koruun ripustettavaksi.

Valmiissa korussa on mukana Magsilta saatuja violetteja puolijalokiviä, lasihelmiä ja makeanvedenhelmiä. Mielestäni polymeerisavi ansaitsee joskus kunnon seuraa!