torstai 29. huhtikuuta 2010

Vihreän kullan kotilot

...a.k.a etanapannu. Jostain syystä innostuin yhdistämään smaragdinvihreää ja pronssille vivahtavaa kultaa. Tokihan kulta syö vihreän, ajattelin, koska aiemmin liukuvärilakanaa tehdessä kulta söi vahvan violetinkin: violetista ei jäänyt juuri mitään jäljelle, koska kullanväri dominoi niin paljon.

No ei syönyt vihreää. Päin vastoin! Vaikka leikkelin ylimääräistä smaragdia pois, jäi sitä vielä jäljelle aika lailla.

Vääntelin pitkulaiset välihelmet suorakulmion mallisista putkista. Ensin harmittelin kullanvärisessä massassa olevaa vikaa: massa oli kovin kuivan oloista pitkästä taikinan vaivaamisesta huolimatta, ja se tuppasi murenemaan taivutuksessa. Murenemisesta tuli kuitenkin hauska efekti, joten annoin sen olla.

Välihelminä on muutama kalsarikuvioinen helmi samoista väreistä, pari pientä kuutiota ja lasisia siemenhelmiä. Polymeerisavihelmien viimeistelyssä käytin uutta tuttavuuttani eli kullanhohtoista värivoidetta, jota sivellään helmen pintaan ennen paistoa. Helmi saa tällä tavoin lisää hohdetta, jonka läpi värit paistavat utuisena. Smaragdilta hohde taittoi terävimmän kärjen.

11 kommenttia:

  1. ouwau! Ihana tunnelma tässä korussa, sellainen kuin Selviytyjissä, mutta PALJON parempi! Upea, kaunis, wau! ;)

    VastaaPoista
  2. Minä tuon edellisen kommentin takana :D

    VastaaPoista
  3. Onpa hienot värit, ihanan paljon jäi vihreää siis jäljelle :-D Sommittelukin on hauska, kun isoimmat ei olekaan keskellä.

    VastaaPoista
  4. Ihanat värit! Nuo kotilot voisi kaulaan riipustaakkin...

    VastaaPoista
  5. Satumaisen kaunis, merenneidon unelma koru.

    VastaaPoista
  6. Minä puolestani seison Amalian kommentin takana! Sinä olet melkoinen "korutykki" :)

    VastaaPoista
  7. Nyt kun oikein ajattelee, mieli kallistuu tuohon Amalian kommenttiin ;)

    VastaaPoista
  8. Ihana! Aivan oman väriseni!!! Olet kyllä loistavasti yhdistänyt tuota pronssikultaa ja vihreää!!!! Sopii hyvin tuohon kotilon muotoon ja kalsarikuviointiin. Tulee lisäksi sellainen " menneen ajan" henki tuosta pinnan kuultavasta kullansävyisestä pintavärivoiteesta. Hyvä sinua taas kerran!!!!

    VastaaPoista
  9. Vau, tehän löydätte näistä ihan uusia ulottuvuuksia! :-) Kiitos ilahduttavista kommenteista!

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails