En yleensä pidä kullan- ja hopeansävyn yhdistämisestä, mutta tumman kullanvärisen helmiäisnuggetin kohdalla tein poikkeuksen. Tämä helmiäinen tuntui suorastaan vaativan helmenharmaata seurakseen.
Väliin löysin hienoja, tummanharmaita, läpinäkyviä pikkuhelmiä. Ne tuovat mukaan kiiltoa ja koristelevat nauhan sopivasti.
Koru sopii erinomaisesti tummanharmaan kanssa, mutta myös pellava ja sinapinkeltainen sointuvat kaveriksi hyvin.
tiistai 30. kesäkuuta 2009
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Tuunausta, osa 5
Ystäväni halusi eroon vanhasta, kirjavasta kaulakorustaan. Hänellä oli korvissaan jääpalasilta näyttävät, upeat muranolasiset korvakorut, joista sain idean tuunaukseen.
Irrotin kirjavasta korusta läpikuultavan kiven ja tein siitä riipuksen, jonka teemana on jää. Ketju on lyhyt, joten koru näkyy sopivasti vaikka paitapuseron kauluksesta.

tiistai 9. kesäkuuta 2009
Prinsessakoru
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Kaulakoru kuutioista
Sain hienoja uusia kuution mallisia helmiä, joiden reikä menee kulmasta kulmaan. Ne sopivat erityisen hyvin vaijeriin, jolloin ne näyttävät leijuvan ilmassa.
Varsinkin siniharmaissa kuutioissa oli todella syvä ja upea sävy - yhtäaikaa juhlava ja rauhallinen.
Yhdistin siniharmaita ja läpinäkyviä helmiä helmenharmaisiin ja läpinäkyviin tummanharmaisiin helmiin. Lopputulos on kevyt ja tosi nätti.
Harmaan, pellavan ja valkoisen lisäksi tälle korulle sopii ruskea ja tummansininen.

perjantai 5. kesäkuuta 2009
Tilauskoruja kaikilla härpäkkeillä
Kesäkorut saavat olla runsaita, iloisia, värikkäitä, kiliseviä...
Näiden rannekorujen tilaajat toivoivat korua kaikilla härpäkkeillä. Tein ensin perusketjun isoista helmistä ja välirinkuloista. Jälkimmäisiin lisäsin sävyihin sopivia helmiä, jolloin korusta tuli runsas ja kesäinen.
Molempien rannekorujen pituus on säädettävissä, ja korujen pää on tehty koristeelliseksi, jolloin se muodostaa kauniin hännän. Violetti rannekoru sai seurakseen vielä härpäkkeiset korvakorut.
Korut sopivat yhteen liehuvien kesätoppien kanssa.

Sadepäivän ilo
...ja aurinkoisten päivien myös.
Turkoosi kuuluu kesään, ja siitä innostuneena ryhdyin napomaan kaulakorua, johon käytin turkooseja tuubeja, lasikuutioita, vihertäviä, fasettihiottuja pikkuhelmiä ja fasettihiottuja, hiekanvärisiä helmiä.
Ketjua keventävät ovaalin muotoiset, hopeanväriset lenkit.

Korusta tuli juhlava, joten se yhdistyy parhaiten yksivärisiin vaatteisiin. Toimii erityisesti valkoisten kesämekkojen kanssa!
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Riipus helmistä ja vaijerista
Suunnittelin ensin tekeväni tästä pitkän riipuksen, mutta se toimikin paremmin lyhyenä versiona.
Yksiväriset, kyyhkysenharmaat isot ja pienet helmet antavat tilaa riipuksen muodolle. Malli on juhlava ja sopii erityisesti yksinkertaisten mekkojen tai yksinkertaisen yläosan ja liehuvien, suorien housujen koristukseksi.
Ehdottomasti ei mikään nuorekas koru, mutta hienostunut kyllä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)