Muuttoa odotellessa ei jaksa suoltaa polymeerisavitöitä entiseen malliin. Uudessa kodissa siintää ihka oikea harrastushuone, jonka pöydälle voin vihdoin levittää korutarvikkeet, ja mikä parasta, jättää ne siihen askartelun jälkeen! Muuttoon on kuitenkin vielä aikaa, joten tässä jälleen jotain vanhempia tuotoksia.
Riipukset ovat litteitä, ja niiden pujotusreikä menee alhaalta ylös. Etupuoli on päällystetty superkiiltävällä pinnoitteella, kääntöpuoli himmeäkiiltoisella. Kääntöpuolella on myös sama kuva, mutta se on se huonompi versio.
Myyty
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
maanantai 19. syyskuuta 2011
Käärme veikeä
Tilaaja tarvitsi viljakäärmeen, jolla on sylinterihattu päässä. Tämä luikero ei ole riipus, vaan se tulee muihin tarkoituksiin.
Käärmeen hieno väritys aiheutti päänvaivaa - keinoja olisi ollut useampi. Päädyin kuitenkin överiin tilkkutäkkiratkaisuun tällä kertaa.
Siivekkäät: done. Nisäkkäät: done. Matelijat: done. :-D
maanantai 5. syyskuuta 2011
Peikko
Tämä olio ei ole minun ideani, mutta toteutus on tietysti syntynyt ihka omissa näpeissäni.
Siinä se katselee kirkassilmäisenä möyrinnän jäljet naamassaan.
Haasteellisin osuus oli yllättäen nenä, joka halusi jämähtää paikoilleen turhan aikaisin. Polymeerisavi ei silloin enää tottele kuuliaisesti vaan se vaatii jo voimaa. Ja sitähän ei tietenkään voi käyttää, jos kyseessä on pieni riipus. Myös takaosa ehti jämähtää ennen kuin sain sen kuosiin.
Rinkulan väri on metallinkiiltoinen tummahko pronssi, kuva toistaa sen hieman liian persikkaisena.
10 €.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)