keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Syömäneuvot kaulassa

Maistuvat blogijuhlat innoittivat vääntämään asioita rautalangasta. Kun oikein tarkkaan katsoo, saattaa riipuksessa nähdä haarukan ja veitsen, joita ennen vanhaan syömäneuvoiksi kutsuttiin.

Värjäsin riipusosaa sinisellä patinalla sieltä täältä, jotta pinnasta tulisi hieman elävämpi. Mukana on makeanveden helmiä, pari korukiveä ja silkkinauhaa.

Verstas on nyt maalattu valkoiseksi ikkunanpokia myöten, mikä toi pieneen huoneeseen valoa ja avaruutta. Kunhan päivät alkavat pidetä ja aurinkokin joskus pilkahdella, saattaa koruharrastuskin saada taas uutta potkua.

Toistaiseksi mennään hiljaiselolla.

Koru on myynnissä.


torstai 3. tammikuuta 2013

Käsien ja ransien koruja


Pääsinpäs käyttämään tuota "ransien", jonka kuulin vuosia sitten eräässä piiiiiiiitkässä palaverissa erään sananiekkaystäväni taivuttamana.

Keskustelu oli edennyt käsien ja ranteiden asentoihin, nälkäkin vaivasi ja jotain piti jo paperillekin saada. Ylimääräinen sanavoimistelu sai kahvin vuotamaan nenästä. En muista enää, mihin lopputulokseen päädyimme, mutta lopputuloksesta kärsii Suomen nuoristo tänäkin päivänä.

Tällaisia yksinkertaisia rannekoruja tuli koottua erilaisista kivilajeista joulun jo häämöttäessä. Tarpeeksi aivotonta hommaa kiireisiin hetkiin, jolloin oli mahdollista ylipäänsä yhtään mitään harrastaa.

Memory wire on kätevää, helppoa ja nopeaa. Se ei vaadi minkäänlaista ponnistelua ja asettuu aina toivotulla tavalla.

Lapsetkin halusivat osallistua. Lähes metrinen askarteli korun, johon valitsi huolella vain vaaleanpunaisia ja violetteja helmiä. Yli metrisellä oli suuntana sateenkaaren värit.

Jäykkään vaijeriin oli helppo pujotella ja korut sopivat tietysti oman käden lisäksi myös nallen ja nuken kaulaan.

Punaisen korun tein nilkkakoruksi erääseen erityiseen pikkujoulunilkkaan. Enpä ole aikoihin nähnyt niin aidosti hämmästyneen ilahtunutta vastaanottoa kuin tämän korun kanssa. Koruharrastus lämmittää monin tavoin.

Kaikkea hyvää, lämmittävää ja ihanaa alkaneelle vuodelle! Kohiskoot inspiraatiomme vuolaana virtana tänäkin vuonna!
Related Posts with Thumbnails