Summa summarum

Mikä ihana helmivuosi on päättymässä! On ollut helmien vaihtoa, koruhaasteita, uusien tekniikoiden opettelua, yritystä ja erehdystä ja onnistumista sopivassa suhteessa. Maalipurkkeja, värejä ja suteja, mustetahroja ja hopeahiutaleita. Lasia, puolijalokiviä, kuparia, hopeaa ja polymeerisavea. Korutuunausta, helmien hiomista, korutilauksia, helmitilauksia.

Omatekoiset helmeni ovat löytäneet hyvän kodin koruntekijöiden käsissä! Katsokaa vaikka Katin, Magsin, Marjon, Ninnin ja Annan taideteoksia!

Koruni ovat löytäneet uusia omistajia, ja heistä bloginpitäjät ovat kirjoittaneet niistä tosi kauniisti. Minua ovat kovasti ilahduttaneet esimerkiksi Enkuli ja Liisa.

Olen saanut helmiä, itse tehtyjä kortteja ja koruja bloggareilta: esimerkiksi tämän ihanan sormuksen minulle teki Ninni.

Vuoden sykähdyttävimmän korun näin Vikillä. Olen huumaantunut monipuolisesta taituruudesta Amalian blogissa ja hämmästellyt Katrin käsityön taidokasta jälkeä. Olen huokaillut PaulaL:n hopeatöiden äärellä ja rakastunut Janen ja Patinan taidonnäytteisiin. Olen saanut silmät täyteen silmänruokaa Petran ottamista kuvista ja ihastellut Inkun luovuutta. Ja tässä vain muutamia mainitakseni.

Minua ovat ilahduttaneet kommenteillaan uudet lukijat, kuten vaikkapa Niina, Nafisan ja Pioni. Itse seuraan lähinnä helmiblogeja, mutta vierailen säännöllisesti lukemassa muun muassa Mirkan hulvatonta teksti-iloittelua ja käyn kurkistelemassa Romuluksen kekseliäitä ompelutyönäytteitä.

Tämän vuoden lempikoruni on sininen ja haasteellisin työni on lehtikoru. Omat haasteeni ovat lähteneet maailmalle Korukoplan muodossa. Olen ylpeydellä ihastellut kesän kauneinta morsianta, jonka yllä oli tekemäni korusetti. Olen kätkenyt kesämuistoja rakkaan ystäväni kaulakoruun.

Ja mikä kaikkein ihaninta, olen saanut monta uutta blogiystävää! Olette ilahduttaneet kommenteillanne, inspiroineet omilla blogeillanne ja lähettäneet lämmittäviä sähköpostiviestejä.

Leikittelen ajatuksella siitä, että kunhan perheeni kanssa löydämme uuden torpan (siellä on harrastukselleni ikioma nurkkaus, ellei jopa huone, lupasi Elämäni Mies), kenties kokoonnumme helmeilijöiden kanssa viettämään kesäiltaa hyvän ruoan, viinin ja tietysti helmien parissa.

Ja nyt, rakkaat virtuaaliystävät, toivotan teille mitä ihaninta uutta vuotta! Ehkä ensi vuonna tapaamme koruilun merkeissä!

Rauhaa, vain rauhaa!

Stressi

1 dl itse itselleen asettamia vaatimuksia
1 dl muille asetettuja vaatimuksia
1 dl muiden itselle asettamia vaatimuksia

Sekoitetaan keskenään ja lisätään joukkoon kourallinen kiirettä. Haudutetaan kannen alla, kunnes höyry nousee ja stressin tuoksu täyttää huoneen. Nautitaan kuumana. Pitkä jälkimaku.

Ei keitetä tätä soppaa jouluna! Vaikka joulustressi on jo niin vanhanaikaista, yhä vain sen siivittämiä puuskahduksia kuulee kaikenikäisten suusta jo marraskuusta lähtien. Pitää ehtiä sitä ja tätä, miten tästä nyt selvitään... Sielläkin pitää käydä ja sekin pitää valmistaa...

Pysähdytään. Kuunnellaan. Aistitaan. Ei vaadita itseltä eikä muilta.

Hiljaista, syvää joulurauhaa kaikille!

Pakkastaivas & The Making of

Päivänä muutamana halusin tehdä kimaltavan riipuksen ja antaa karmiininpunaiselle musteelle vielä yhden mahdollisuuden, vaikka tunsinkin sen ärhäkän luonteen.
Koko päivän olin ihaillut lumisten puiden hohtoa ja jääkiteiden välkettä, ja päivän kääntyessä iltaan taivaalla näkyi uskomattomia värejä. Riipus sai inspiraationsa tällaisesta talvisesta alkuillasta, jolloin pakkanen on kireää ja taivas hehkuu sinisenä, violettina ja huikaisevan pinkkinä.

Tässä myös pitkästä aikaa Näin tehtiin -osastoa.
Ensin kasataan ainekset käden ulottuville. Tarvitaan pieni pala läpinäkyvää massaa, alkoholimustetta ja erilaisia bling-bling -tarvikkeita.


Massa lämmitellään ja notkistetaan ensin käsissä ja sitten joka leipurin luottoystävässä, pastakoneessa.

On monta tapaa värjätä massapallo. Tässä käytin tumman vadelmanpunaista alkoholimustetta. Annoin sille viimeisen mahdollisuuden osoittautua syvälliseksi...

Muste pyöritellään massaan, kunnes kaikki raidat ovat hävinneet ja pallo on tasaisen värinen. Raidoista syntyy kyllä hurmaavia kuvioita, jotka toisinaan päätyvät riipukseksi asti.



Tässä vaiheessa henkilö toteaa, että onpa se vadelmanpunainen tosi neon, ja tuntee pakottavaa tarvetta porsasteluun.

Armo kävi kuitenkin oikeudesta. On vuorossa raakahelmien muotoilu. Tämä punaisen sävy on se, joka taivaalla hehkui äsken. Sinistä mustetta vielä joukkoon, niin päästään lähemmäksi talvi-iltaa!

Jätetään siis palloset hautumaan ja mankeloidaan ohuenohut valkoinen massalakana. Se on paperimainen ja herkkä repeilemään, mutta siitä huolimatta sitä täytyy venyttää vieläkin ohuemmaksi...

Lakana leikataan kahtia. Toiselle puolikkaalle roiskaistaan mica-hippusia, jotka ovat untuvankeveitä ja kimaltavia kuin lumihanki aurinkoisena pakkaspäivänä. Vielä kevyempiä ovat hopealevyt, jotka tarttuvat polymeerisaveen ahnaasti.

Mukaan ripotellaan vielä hyppysellinen mica-hiutaleita. Ne ovat hurmaavia, kiiltäviä ja läpinäkyviä kuin kissankulta. Säästeliäs täytyy kuitenkin olla, sillä ne vähentävät massalakan tarttuvuutta.


Koristeltu lakana peitetään toisella lakanalla. Sitten alkaa taas venytys, jotta levystä saadaan ohuempi ja vielä ohuempi ja vielä ohuempi. Kas, kulmasta se jo repesikin...

Raakahelmi peitellään valkoisella peitolla. Saumakohdat taputellaan kiinni huolellisesti, jotta ne eivät näkyisi. Sormenjäljet täytyy myös häivyttää, sillä viimeistely nostaa ne esiin armotta.

Katsokaa nyt, mikä ihana terapiasessio! Sormet taikinaan ja hanaa! Kyllä siinä kuulkaa arkihuolet heittyvät ja mieli nuorena nousee!

Päällystetyt raakahelmet näyttävät kovin mitättömiltä ja utuisilta ennen paistamista. Sitä jännittävämpää on odotella, mitä uunista tulee ulos. Polymeerisavileikki on yllätyksiä täynnä!

Paistaminen kirkastaa valkoisen peiton, ja raakahelmien värit ja kuviot tulevat esiin. Niin tulevat myös glitterit, enemmän tai vähemmän. Ja tuo hillitön neonpunainen hehku.

Helmet hiotaan useilla eri hiomakarkeuksilla, jotta niiden pinnasta tulee sileä kuin rantakivestä. Vesihiomapaperilla hiominen on keuhkoystävällisempää. Voisikohan pukki tuoda sormiystävällisemmän hiomakoneen muassaan?

Kiillotus on hiomisen ohella työläin ja tylsin vaihe ja se paljastaa armotta pienimmätkin pinnan virheet. Jos jokin kohta jäi vähemmälle hiomiselle, täytyy palata taaksepäin ja kulkea edellisen ruudun kautta.

Kiiltoa on vaikea vangita kuvaan, mutta se on hyvin lähellä lasin kirkkautta. Havaintoesimerkki: vasemmanpuoleista violettia helmeä ei ole hiottu eikä kiillotettu. Oikeanpuoleinen on viimeistelty ja valmis koruun ripustettavaksi.

Valmiissa korussa on mukana Magsilta saatuja violetteja puolijalokiviä, lasihelmiä ja makeanvedenhelmiä. Mielestäni polymeerisavi ansaitsee joskus kunnon seuraa!

Kameleontit

Kas tässä kaksi rintakorua eli pinssiä eli muuta vastaavaa. Riipuksenakin he toimivat, jos heihin poraa reiän.

Näiden avulla testasin ensimmäisen alkoholimustemerkkini reaktioita. Mitä kauemmin antaa holilla siveltyjen korujen odottaa uunia, sitä enemmän ne muuttavat väriä.

Ylempi koru on omaa sukuaan tumman violetti! Se sai tehdä tuttavuutta värinvaihdoksen kanssa runsaan vuorokauden verran, ja muuttui lopulta vihertävän turkoosiksi. Ei huono!

Alempi puolestaan tunnettiin aikaisemmin ruskeana. Yön pimeiden tuntien aikana se kallistui sinappisen hernekeiton suuntaan.

Alkoholimusteet ovat väreillä sudittelijan taivas: ne kuivuvat sekunnissa, niitä saa kerrostettua akvarellimaisesti, niitä voi ohentaa, jolloin ne kuultavat ihanasti ja niin edelleen. Niihin jää koukkuun. Posti kartuttikin holikokoelmaani toisen merkkisellä alkoholimusteella, jossa on huomattavasti parempi pigmentti ja joka ei järjestä edellisen kaltaisia värillisiä yllätyksiä.