Syömäneuvot kaulassa

Maistuvat blogijuhlat innoittivat vääntämään asioita rautalangasta. Kun oikein tarkkaan katsoo, saattaa riipuksessa nähdä haarukan ja veitsen, joita ennen vanhaan syömäneuvoiksi kutsuttiin.

Värjäsin riipusosaa sinisellä patinalla sieltä täältä, jotta pinnasta tulisi hieman elävämpi. Mukana on makeanveden helmiä, pari korukiveä ja silkkinauhaa.

Verstas on nyt maalattu valkoiseksi ikkunanpokia myöten, mikä toi pieneen huoneeseen valoa ja avaruutta. Kunhan päivät alkavat pidetä ja aurinkokin joskus pilkahdella, saattaa koruharrastuskin saada taas uutta potkua.

Toistaiseksi mennään hiljaiselolla.

Koru on myynnissä.

Pukki tietää!

Minä en tykkää saada joululahjoja enkä kertakaikkiaan halua niitä (eikö vain Herramies pääsekin helpolla tässä). Olen oma pukkini ja tilaan yleensä välipäiviksi itselleni pari kirjaa Amazonista tai haen kasan kirjastosta. Parhautta!

Tänä jouluna kirjat vaihtuivat mertentakaisiin helmiin, jotka tosin olisi tilattu ilman jouluakin... Karmeista postimaksuista huolimatta en voinut vastustaa kiusausta, ja kun vielä sain ihanan yllytyshullu-Vikin mukaan, saimme näppärästi jaettua kuluja.

Arveluttava joululahjapakettimme saapui tulliin (joo, ei ollut niinku muutaman kympin lähetys, ei) ja aloin setviä tullaamista - sen kun voi tehdä itsekin netissä ilmaiseksi.

Hieman mietitytti, miten löydän taric-koodit jokaiselle nauhalle erikseen (nauhoja oli hieman enemmän kuin muutama...), kun joukossa oli puuhelmiä, helmiäistä, puolijalokiviä, lasia, muovia, metallia, posliinia... Tullin luetteloa selatessa loppui kärsivällisyys ja soitin tullin puhelinneuvontaan.

Sieltä sain ihan mahtavaa palvelua! Ystävällinen nainen kertoi, että "koko roskan" voi laittaa yhdelle koodille, jonka hän etsi minulle valmiiksi. Nettitullaus oli ohi yhdessä hujauksessa, ja seuraavana päivänä töistä tullessa kuistilla odotti kotiin asti kannettu pahvilaatikollinen aarteita!

Pahvilaatikon kannen alta paljastui ensimmäisenä silkkipaperia, jossa oli kultainen sydäntarra: "Packed with love"... ooh... Ja sitten niitä aarteita, kuten esimerkiksi kvartsia, helmiäistä ja aragoniittia, joista koostin itselleni kuvassa näkyvän setin.

Tänä vuonna oli hirveän hyvä pukki!

Rustiikiksi julistaminen

Ehdinpä tovin jos toisenkin tavoitella huolellisen täydellistä, siloista ja viimeisteltyä lopputulosta, kunnes tulin toisiin aatoksiin.

Minua kiinnostaa toisten tekemissä käsitöissä nimenomaan rosoisuus, epätäydellisyys, huolettomuus, toispuolisuus, säröt ja taidokas arvaamattomuus. Miksi siis välttelisin niitä omissa askarteluissani?

Ihailen viimeisteltyä virheettömyyttä, mutta hankin itselleni rosoa ja epätäydellistä. Kuvissa, hyllyillä, vitriineissä ja telineissä arvokkailta näyttävät käsityöt ovat upeita, mutta käsiini, hypisteltäväksi ja kannettavaksi haluan jotain muuta.

Perustekniikat ja maalaisjärjelliset lujuuslaskelmat tulee toki hallita, mutta sen jälkeen ne voi unohtaa. Lopputuloksessa on silloin jotain selittämätöntä, puhuttelevaa ja pistämättömän persoonallista.

Tällaiset ajatukset mielessäni heittäydyin joskus aiemmin tekemieni polymeerisaviriipusten pariin ja sutaisin ne sellaisiksi kaulakoruiksi, joita itse pitäisin.

Poissa on symmetria ja säännöllisyys! Tilalle saatiin jotain muuta.

Täten julistan kaikki epätäydelliset korut mielenkiintoisiksi ja rosoiset tekeleet rustiikeiksi.

Korut ovat myynnissä. (Käsin tehty polymeerisaviriipus, lasia, korumetallia, kuparia, satiinia ja silkkiä.)

Vahva tulkinta

Nyt tulee vahvaa tulkintaa. Tämä koru lähti lahjaksi kokkaajattarelle, ja mukaan tuli useita keittiövihjeitä.

Seuraa tulkinta-avain:

Lusikka = lusikka.
Keittiössä valmistetaan kulinarismin helmiä = helmet.
Ruokaa hankitaan läheltä = pienet ympyrät.
Kotimaiset kasvikset näyttelevät tärkeää osaa = lukon lehtiaiheet.
Yrtit ovat keittiön suuri rakkaus = vihreät kuutiot.
Välillä tehdään makumatkoja maailmalle = maapallohelmet.
Kokkaajattaren ruoka on niin hyvää, että itku pääsee = pisarariipukset,
ja se nautitaan vihreään pulloon säilötyn käyneen mehun kera = vihreät siruhelmet.

Vaihtoehtoinen tulkinta:
Ka, siinäpä kaulakoru.

Dichroic-polymeeri

On taas tullut aika kaivella laatikon pohjia ja tarkastella, mitkä tekeleet joutavat autuaammille asunsijoille ja mille voisi vielä olla käyttöä.

Vuosia sitten tekemäni dichroic-lasia matkiva polymeerisydän pääsi nyt riippumaan silkkilangan, kuparin, pellavalangan, korumetallin ja silkkinauhan kaveriksi. Ja tuli siihen näköjään pari helmeäkin killumaan.

Kun ulkona on mustaa ja korun värimaailmasta päätellen sävelet on marraskuisen siniset, niin mitä olisikaan elo ilman helmisiskoja! Ihana Mags yllätti perjantaisella paketilla, jossa oli hurmaavia, turkooseja asioita ja yllytyshullu taiteilija Vikki lähti virtuaalisesti koettamaan kanssani onnea merten taakse - helmilähetyksen pitäisi saapua tulliin noin viikon kuluttua. Kun Kommervenkkilästäkin kajahti rohkaiseva viesti, niin mikäs tässä on ollessa!

Tulkoon vaan kaamos! Nytpähän saa rauhassa keskittyä napoiluun sen sijaan, että tarvitsisi heilua pihalla lapion kanssa. Ehkä jossain vaiheessa ehtisi tuon kuvagalleriankin päivittää.

Sininen sydänkoru on myynnissä.

Voi vitja

Se näyttää kaulassa paremmalta, koska sen vitjat pääsevät laskeutumaan nätimmin.

Silkki, satiini, kookos, kupari, korumetalli ja lasi muodostivat tällä kertaa tällaisen korun. Symmetria alkoi tökkiä, joten lisäsin sivulle härpäkkeitä. Ehkä ensi kerralla teen jotain oikeasti epäsymmetristä. Tiedä häntä. Tai siis minua.

Viime viikonloppuna polymeeritkin kävivät pitkästä aikaa kuumana, joten tuotoksia on tiedossa blogiin jonkin ajan kuluttua.

Tänä viikonloppuna siivosin lähinnä jälkiäni Verstaassa ja kaadoin epähuomiossa järkyttävän määrän minimaalisen pieniä pipuroita lattialle.

Ziljoona hiukkasta sinkoili eri suuntiin, takertui mattoon ja vieri kaapin alle. Sitten siivosin lisää jälkiäni.

Syksyn hönkää

Polymeerisaven kanssa on tullut taitekohta. Monenlaiset tekniikat ovat tulleet tutuiksi, ja tiedän, minkälaista harjoittelua mikäkin niistä vaatisi.

Seikkailu ja löytäminen ovat arkipäiväistyneet ja haasteista tiedän etukäteen, kannattaako minun niihin tarttua.

Siispä palasin tilauksesta lasihelmien pariin ja väsäsin syksyn sävyistä korun, jossa käytin maitokahvin väristä suosikkisilkkinauhaani, kuparin väristä ketjua ja pikku tilpehöörejä.

Koru asettuu härpäkkeineen kauniisti kaulalle. Toivottavasti se tuo iloa käyttäjälleen.

Luovuus on solisti, joka ei tykkää esiintyä yhdessä kiireen tai väsymyksen kanssa. Mutta vaikka estradi olisi täynnä, solisti odottaa sinnikkäästi vuoroaan takahuoneessa. Luotamme käsiohjelmaan.

Silmät kiinni

Ajattelin ensin avata tekstin "Then close your eyes" merkitystä, mutta annanpa sen sittenkin avautua jokaiselle oman maun mukaan.

Riipuksen, helmet ja linnunmunat tein polymeerisavesta. Linnun päällä on paksu kerros krakleerausta, joka kiiltelee valoa vasten, ja mattapintainen polymeerisavi tuo siihen kontrastia.

Riipuksen toisella puolella on toinen lintu, joka on väreiltään etupuolen negatiivi.

Käytin korussa kolmea erilaista maalia sekä metallivärejä, joílla värjäsin litteäksi taotut kuparikiemurat. Mukaan otin vielä pienen pätkän silkkinauhaa.

Näiden vuosien ja askartelukokeilujen mittaan on alkanut vähitellen hahmottua se, minkä tyyppistä oikeasti haluaisin tehdä. Jossain vaiheessa kokeilut saattavat riittää ja keskittyminen muutamaan juttuun saada sijaa.

Silloin harrastuksesta on karsittava kaikki se, mitä ei halua tehdä ja mikä ei tuo iloa, ja kurottauduttava sitä kohti, mikä innostaa, motivoi ja vie flow-tilaan. On iso juttu, että on vapaus tehdä niin.

Malja sille.

Koru on myynnissä.

Hallitsijana tänään: toffee

Tämän korun värit pitää vain kuvitella mielessään: silkkinauha on lattekahvin väristä ja aurinkojaspishelmet toffeeta, kermaa ja nougat'ta. Ai miten niin sokerinhimoa havaittavissa?

Korusta tuli saman tien yksi monikäyttöisimmistä koruistani. Yksinkertainen sommittelu antaa tilaa noille herkullisille sävyille...

Eipä varmaan äkkiseltään uskoisi, että tätä on turattu noin vuoden päivät... Inspiraatio antaa joskus odotella itseään pitkään tai vielä pidempään.

Korujen parissa en kesällä juurikaan viihtynyt, sillä sormissa polttelivat muut materiaalit: paperit, musteet, kankaat, pitsit ja maalit, oi ne ihanat maalit...

Ylemmässä kuvassa olevan kortin tein niinikään toffeen kiilto silmissä. Sen sisäpuolella on hauskaa mekaniikkaa, mutta sitä en tullut kuvanneeksi ja kortti on jo lähtenyt maailmalle.

Alemman kuvan pikkutaulun tein pellavasta, vanhoista, käsin virkatuista pitseistä ja pienistä ylijäämätarvikkeista. "Kyllä-hetket" on osuva nimi, koska kuvattavat harvoin suostuvat seisomaan kuvaustilanteessa hiljaa paikoillaan.

Ylempi taulu on A3-kokoinen ja se esittää sen saajaa. En tullut kysyneeksi häneltä lupaa ottamani kuvan julkaisuun tunnistettavassa muodossa, joten filtteroin silmät... ;.-) Taustalla on kuvia, jotka tavalla tai toisella liittyvät hänen elämäänsä.

Alimman pikkutaulun pääkuva teksteineen on on leikelty vuoden 1939 Suomen Kuvalehdestä. Taulu lähti henkilölle, joka harmitteli heittelevää painoansa. Tekstissä sanotaan näin:

"Kukaan ei voi sanoa minua enää laihaksi ja luisevaksi. Erikoisen laihat ihmisethän ovat usein hermostuneita. Te voitte paremmin, olette hauskemman näköinen, kun ruumiinne on täyteläinen (laihuus ja luisevuus eivät suinkaan vastaa käsitettä kaunis)."