Tämä olio ei ole minun ideani, mutta toteutus on tietysti syntynyt ihka omissa näpeissäni.
Siinä se katselee kirkassilmäisenä möyrinnän jäljet naamassaan.
Haasteellisin osuus oli yllättäen nenä, joka halusi jämähtää paikoilleen turhan aikaisin. Polymeerisavi ei silloin enää tottele kuuliaisesti vaan se vaatii jo voimaa. Ja sitähän ei tietenkään voi käyttää, jos kyseessä on pieni riipus. Myös takaosa ehti jämähtää ennen kuin sain sen kuosiin.
Rinkulan väri on metallinkiiltoinen tummahko pronssi, kuva toistaa sen hieman liian persikkaisena.
10 €.
Mainio ja niin hyvätuulinen, oikea velmu ;D se on selvästi jokin haltija kun on suipot korvatkin.
VastaaPoistaOnpas vekkulin näköinen peikko :D
VastaaPoistaIhana kotitonttu!! <3
VastaaPoistaOn niin ilmeikäs että näyttää elävältä :) Tajuttoman taitavaa.
VastaaPoistaOnpas kyllä sympaattinen heppuli!
VastaaPoistaOnpa vekkuli
VastaaPoistaTosi velikulta tämä peikkonen. Ihana!
VastaaPoistaSie sitten osaat tuon taidon hienosti. Upea peikko elävine ilmeineen!=)
VastaaPoistaAivan mainio, veikeä 'menninkäinen' ;-D
VastaaPoistaTuon veikon osaa kuvitella sienimetsään. :) Ihana!
VastaaPoistaIhana symppis kaveri tämä <3
VastaaPoistaBlogissani olisi yks blogitunnustus sulle.
VastaaPoistaMä luulin kommentoineeni tätä postausta jo?? Veikeän näköinen ihana peikkonen <3
Hah.... äsken ei näkynyt tuota mun aikaisempaa kommenttia, mutta helpottavaa huomata etten pää ole ihan pehko.... näkökyvyssä vissiin olis parantamisen varaa.
VastaaPoistaTämän peikon uskaltaisim tavata myös metsässä.. ja sen koriin pistäsin ja kotiin kuljettaisin :) <3
VastaaPoistaKiitos! Taitaa jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi polymeeripeikokseni. Naamaa oli kyllä hauska väännellä, mutta ei se ehkä yöunien menettämisen arvoista ollut.
VastaaPoista