keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Harjoituskappaleita

Kaikkea pitää kokeilla. Tässä tulevat polymeerisavesta muotoillut torsot, joiden kasvojen pituus on n. 2 cm.

Tavoitteenani on onnellinen skoonelainen puutarhuri, johon on vielä matkaa. Kun joku kaunis päivä osaan luoda hänelle naaman, teen saman tien kädet ja jalatkin. Ja hiukset.

Nämä harjoituskappaleet saivat pään lisäksi pelkät torsot, enkä jatka näiden yksilöiden tekoa enempää. Ehostuskin puuttuu: ripset, kulmat, hiukset jne. muuttaisivat ilmettä reippaasti.

Kahta muuta pelkälle naama-asteelle jäänyttä koeversiota en kelpuuttanut tänne. Toinen näyttää vakavasti kuolemansairaalta ja toinen anime-hahmolta liian isoine silmineen.

Ette usko, miten paljon pieninkin muovailuliike pikkuruisella työkalulla saa koko naaman ilmeen muuttumaan. Suupielet, luomet, nenänpielet, kulmat, rypyt, uurteet - kaikki on kokeilua, yritystä ja erehdystä. Kun viimein saa nenän asettumaan, huomaakin, että ylähuulta ei enää voikaan korjata, tai kun saa silmät iloiseksi, ei kulmia pystykään sen jälkeen muuttamaan.

Täystyrmäys muuttaa ilmettä tietysti eniten. Kun nukke pitkän ähellyksen jälkeen putosi käsistäni lattialle, siltä vääntyi nenän lisäksi puoli naamaa ja muovailu oli aloitettava alusta.

Pienoisnaamojen tekoa olisi mukava harjoitella jatkossakin. Haastetta niissä kyllä riittää.

19 kommenttia:

  1. Uusi aluevaltaus =) Kohta nukkeja tekemään!

    VastaaPoista
  2. Ovatpa ilmeikkäitä, vasemmalla oleva näyttää oikein onnelliselta ja tyytyväiseltä, ehkä skoonelaiseltakin :) Onko noi tarkoitus tehdä kokonaan polymeerisavesta vai vain ylävartalo ja raajat, keskiosa jostain muusta?

    VastaaPoista
  3. Voi hitsinhitsi, aika mainioita, uskomatonta taitoa sulla!

    VastaaPoista
  4. Siitä se lähtee!
    Luultavasti rumia (vääntyneitä) naamoja on helpompi tehdä kuin kauniita ja onnellisia. Useimmat kauniit naamat taidetaan tehdä muotilla - ja sen niistä huomaa. Hienoa, että sinulla on sinnikkyyttä lähteä tekemään pikku skoonelaisesi alusta asti itse.
    (mutta mihin ihmeeseen ihminen tarvitsee skoonelaista puutarhuria?? Arvaa, mietinkö sitä sitte lopun päivää!)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, arvon leidit! :-)

    Sole, kaikki on polymeerisavesta, paitsi olkavarreksi ja reideksi tulee rautalankaa, jotta raajoja voi väännellä tarvittaessa.

    Othel, skoonelainen on tilaustyö. Jos se onnistuu, tarkoitus selviää sen jälkeen. ;-)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa mielenkiintoiselta hommalta! Monta kertaa on kyllä itse kriittisempi töilleen kuin muut, minusta nuo päät tuolla kuvassa on hienot!

    Teetkö joka nuken yksilöllisesti - tai siis tietysti teet... tämä on nyt varmaan vähän kuin kiroilua, mutta entäs jos onnistuisi tekemään täydelliset kasvot, saisiko siitä millään muottia, että voisi joskus toistaa?

    VastaaPoista
  7. Ihanat! Mä vähän luulen, että nuo harjoituskappaleetkin menisivät kuin kuumille kiville kunhan ne saat valmiiksi. Mun nukkekodisani voisi hyvin asua tuo kukkivaa omenapuuta tähystelevä selvästi hyvällä elämänasenteella varustettu henkilö (mummu?)!
    -Laura

    VastaaPoista
  8. Ne on ihania :D Edellenkin tykkään tuosta vasemman puoleisesta. Minusta sinun kyllä ei pitäis vielä luovuttaa näiden rouvien suhteen !

    VastaaPoista
  9. Kiitos, Sorsaska! Luulen, että muotin voisi tehdä, mutta en tiedä, haluanko kahta samanlaista naamaa. Vaikka kyllähän niitä klooneja voisi sitten muotoilla yksilölliseksi. :-)

    Kiitos, Laura! Mummeli voisi tosiaan tähyillä omenankukkia! :-) Täytyypä katsoa, jos innostun kuitenkin joskus vääntämään sille raajat.

    Kiitos, Niina! Myönnän sinulle Vuoden Kannustaja -palkinnon! :-) Kunpa se skoonelainen nyt kuitenkin putkahtaisi.

    VastaaPoista
  10. Vau, mielettömiä! Näiden työmäärää ei varmaan osaa edes kuvitella, ellei itse ole kokeillut!

    VastaaPoista
  11. Huikeeta...miten pientä piiperrystä ja ilmeikkäät hahmot.

    VastaaPoista
  12. Huh, olet kyllä niin taitava käsistäsi notta! Nää on hurrrrmaavia. :)

    VastaaPoista
  13. Ihania! Olet saanut luonnetta ja persoonaa heidän kasvoilleen hienosti! :)

    VastaaPoista
  14. Juu ei onnistuisi multa. Voi pyhä lehmä, kun nää onkin taidokkaasti tehtyjä.

    VastaaPoista
  15. Tämä se on just mahtavaa: kun tekee jotain vaikka vain keskeneräisiä harjoituskappaleita, blogimaailman virtuaaliystävät sen kun kannustavat!

    Kiitos Henna, Amalia, Inkku, Kuparikukka ja Katri!

    VastaaPoista
  16. Nämähän on oikein hienoja! Ihmisen kasvot on minun mielestä yksi vaikeimpia aiheita piirtää tai muotoilla joten nämä on tosi onnistuneita kappaleita :)

    VastaaPoista
  17. JÖSSES! Ajattelin, ettei tälläsiä kukaan voi osata. Mutta kas. sinä osaat! Minä haluaisin päästä kuvaamaan näitä. Siis ihan studio-olosuhteisiin:)

    WAU!!

    VastaaPoista
  18. Uuh.. nämä on todella Upeita! Ja muistuu mieleen se minun 'päätilaus' joskus kevättalvelta.. voipi olla, että siirtynee syksyyn, jos puutarhahommelit vievät aikaasi nyt kesällä?

    VastaaPoista
  19. Kiitos, Kati! Piirtele mulle päämallit, niin katson, miten isotöisiä ovat. Askartelu kyllä kutittelee, mutta päivästä loppuvat tunnit! Palaan asiaan heti kun ehdin! :-)

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails