keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Ruusu-puusu & The Making Of

Olen kauan suunnitellut tekeväni ruusupötkön ja nyt pääsin viimein asiaan.

Lopputulos on aika romanttinen violetteine organzoineen, mutta projekti oli mielenkiintoinen.

Mukana on jälleen muutama lasihelmi, ja niiden painosta koru laskeutuu kivasti.

Jätin lukon pois, joten koru solmitaan pitkäksi tai lyhyeksi pelkällä rusetilla.

Laitan mukaan myös helmentekokuvia selventääkseni, mihin se kaikki aika meni... Ruusupötkön ohje on peräisin Tami Shvatilta.

Kolmella erivärisellä massalla pääsee alkuun. Käytin kirsikanpunaista, valkoista ja mustaa.




Värejä aletaan sekoittaa. Tämä vaihe on tosi kiehtova, sillä värit muodostavat toisinaan upeita kuvioita. Kuvassa on punaisen ja valkoisen massan sekoitus menossa. Jo tästä saisi kauniita riipuksia...

Tarvitsin lisäksi tummempaa väriä, joten sekoitin yhden setin mustasta ja punaisesta. Sitten eriväriset palat aseteltiin vierekkäin.



Kun massat vie pastakoneesta läpi noin miljoona kertaa, värit alkavat sekoittua tehokkaasti. Ja kun saman tekee vielä toiset miljoona kertaa, muodostuu tasainen liukuväri. Keskellä rullausta vaivaa toisinaan uskonpuute: eikö nää ikinä liu'u...

Lopulta tulos on tasainen. Tässä vaiheessa sitten ihmetellään, miksi tuli valittua toisiaan liian lähellä olevat punaisen sävyt. Pötköä aletaan kuitenkin muina naisina rullaamaan.

Valmis pötkö muotoillaan paksummaksi. Tässä projektissa sen sisälmykset käännetään ulkopuolelle, jolloin molemmat päät ovat samanlaisia. Ei siis niin, että vasen pää on tumma ja oikea pää vaalea, kuten edellisessä kuvassa.

Paksukainen päällystetään vielä ohuella lakanalla, jotta ruusukuvioon saadaan tummemmat ääriviivat.



Paksukaisesta muotoillaan sitten ohukainen, joka leikataan osiin. Pelkkä rullaus ei käy, koska pötkön sisälmyskuvio menee silloin helposti kierteelle.

Pötkönpalasista muotoillaan ruusunlehtiä, jotka tumpataan kiinni toisiinsa. Lisäsin mukaan vielä mustalla terästettyä vihreää massaa lehdiksi. Tässä vaiheessa henkilö voi kokea voimakasta paluuta muovailuvaha-aikaan.

Jotta kukasta saataisiin muovattava pötkö, valmis ruusu ympäröidään valkoisella, läpikuultavalla massalla. Epäilys iskee - voiko tästä tulla oikeasti joku cane?


Tulee siitä. Avainsana on oikea muotoilutekniikka. Isosta pötköstä voi veistellä ohuita viipaleita ja päällystää niillä jämämassasta muotoillun riipusaihion. Reunustin riipuksen vielä tummalla massaviipaleella.

Leikkasin isosta pötköstä osan, jonka muotoilin ohueksi rullaksi. Siitä viipaloin palasia, joilla päällystin jämämassapallon. Viipaloinnin haasteena on pötkön taipuminen veitsen alla, jolloin kuvio muuttaa helposti muotoaan, ja tietysti myös tarpeeksi ohuen viipaleen aikaan saaminen.

Nyt tekemääni organza-koruun käytin tällaiset ruusuhelmet. Tässä kuvassa ne odottavat rei'ittämistä, paistamista ja kiillotusta. Kirsikanpunaisen massan kimalle-efekti tuo mukaan oman säväyksensä. Kimalteet näkyvät kuvassa parhaiten tuossa riipuksen tummassa reunuksesssa.

12 kommenttia:

  1. Ihana, ihana, ihana Akvamarin!! Kun jaksoit tän kuvasarjan tehdä, aivan mahtavaa <3
    Haluan heti paikalla varata noita pyöreitä ruusuhelmiä!! Laitan sulle meiliä :-D

    VastaaPoista
  2. Havainnollisesta kuvasarjasta huolimatta ei pysty maalaisjärjellä kuitenkaan tuota prosessia tajuamaan :-0

    VastaaPoista
  3. Aivan kertkaikkisen ihastuttavat ruusut. On näissä näpräämistä ja monta työvaihetta. Kiitos havannollistavasta kuvasarjasta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kuvasarjasta! Aikani olen seurannut kiehtovia ja todella erilaisia helmiäsi ja korujasi ja nyt oli hienoa nähdä miten ne syntyvät!

    VastaaPoista
  5. Siisti nähdä tekovaiheet! Tosi mielenkiintoista. Olen ihan vaikuttunut et joku osaa visioida moista!

    VastaaPoista
  6. Kaunis ruusu :D

    Suuri kiitos kuvista!

    VastaaPoista
  7. Loistavaa, että jaksoitte rullata kuvasarjan läpi! Olihan kuvissa vähän tekemistä, mutta kerrankin oli aikaa ja mahdollisuus kuvata samalla kun leikki polymeerisaven kanssa.

    Mags, postia tulossa pian! :-)

    VastaaPoista
  8. Voi taivas, onpa ihana! Olet kyllä tosi luova tuon massan kanssa, vaikka olenkin tämän tainnut sanoa jo useita kertoja... :D

    VastaaPoista
  9. VAU!!! Saat sen näyttämään niin helpolta. Oot kyllä tosi ammattilainen:)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kivoista kommenteista!

    Täytyy vielä korostaa, että tein tämän pötkön valmiin ohjeen mukaan, mutta olen tosi iloinen, että ruusu onnistui.

    Voi Helmi, ammattilainen on minusta kaukana... Tää on vielä ihan vain kokeilua!

    VastaaPoista
  11. Katoin tän eilen moneen kertaan läpi mutta tänään piti palata taas katsoon ja ihmetteleen että mitä, ja miten?! Aivan tosi mahtavat ruusupötkylät! Saa siinä käsityönainen ahertaa. Hieno homma. :)

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails