keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Bollywood

Tiedättekö tunteen, joka syntyy silloin, kun on äärimmäisen väärässä paikassa äärimmäisen väärään aikaan?

Minulle kävi niin vuosia sitten, mutta muistan sen tunteen ikuisesti: nauratti niin hysteerisesti, että silmät vettyivät ja nenä punoitti, mutta tilanne oli haudanvakava. Nauratusta ei voinut näyttää ulospäin ja olo oli kuin piilokamerassa.

Johdanto tahtoo sanoa, että tämä Bollywood-koru valmistui oheisen tapahtuman muistoksi. Siksi se on niin järkyttävä räikeissä pastelliväreissään. Testailin öljyvärejä ja nestemäistä massaa, ja lopputulos on... hmm... vähintääkin erikoinen.

Öljyvärit toimivat massan kanssa loistavasti. Jo pieni ripaus värjää nestemäistä polymeerisavea niin, ettei siitä enää näy läpi. Sillä täytettiin leimasimella lantteihin tehdyt kolot. Lanttien kiemuroissa käytettiin pronssinväristä metallijauhetta.

Ehkä tämä toimii räiskyvän persoonan koruna etnishenkisen, ruskean, yksivärisen asukokonaisuuden kanssa. Killuttimen nyt piti vain syntyä, koska kaikkea täytyy testata.

Vielä korubloggaajille tiedoksi: minulta korun varastanut nainen toimiikin näköjään laajemmin ja on jättänyt maksamatta muidenkin koruilijoiden käsitöitä. On ollut jopa joidenkin vanha asiakas, joka sitten yhtäkkiä päättää toimia ikävällä tavalla. Olkaatten siis huolellisia!

8 kommenttia:

  1. Upea Bollywood-koru! Ihanat värit ja tunnelma.

    Toivottavasti koruilijat tekevät kimpassa rikosilmoituksen kyseisestä naisesta (sen voi tehdä poliisin nettisivuilla). Varmasti kyseinen nainen on jo poliisille tuttu, joten hyvässä lykyssä sen voisi saada vastaamaan teoistaan.

    VastaaPoista
  2. Oih, tuo sopisi niin hyvin ruskettuneeseen kesäihoon. Ihanat värit!

    VastaaPoista
  3. Huikeet värit! Ei yhtään liikaa Bollywood-meininkiä, ehei...

    VastaaPoista
  4. Vitsit taas mitkä värit! Just sopivasti bollywood-menoa.

    VastaaPoista
  5. Värit ja kuviot ovat niin matsaavat!! Ja mahtavat!

    VastaaPoista
  6. Mun mielestäni toi on ihana! Tuo jos kävelee mua vastaan joskus niin takuulla tunnistan sen sinun tekemäksi!!!

    VastaaPoista
  7. Tykkään kokonaisuudesta. Voimakas koru, mutta samalla leikittelevä ja lämmin. Nuo muut helmet väleissä sopivat loistavasti noihin napohelmiisi. :) Kiitos taas jakamisesta Akvamarin :)

    VastaaPoista
  8. Hauskaa, että keksitte tästäkin mukavia kommentteja! Katsotaanpa, löytääkö koru omistajaa vai jääkö se lopulta lasten leikkeihin.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails