torstai 3. tammikuuta 2013

Käsien ja ransien koruja


Pääsinpäs käyttämään tuota "ransien", jonka kuulin vuosia sitten eräässä piiiiiiiitkässä palaverissa erään sananiekkaystäväni taivuttamana.

Keskustelu oli edennyt käsien ja ranteiden asentoihin, nälkäkin vaivasi ja jotain piti jo paperillekin saada. Ylimääräinen sanavoimistelu sai kahvin vuotamaan nenästä. En muista enää, mihin lopputulokseen päädyimme, mutta lopputuloksesta kärsii Suomen nuoristo tänäkin päivänä.

Tällaisia yksinkertaisia rannekoruja tuli koottua erilaisista kivilajeista joulun jo häämöttäessä. Tarpeeksi aivotonta hommaa kiireisiin hetkiin, jolloin oli mahdollista ylipäänsä yhtään mitään harrastaa.

Memory wire on kätevää, helppoa ja nopeaa. Se ei vaadi minkäänlaista ponnistelua ja asettuu aina toivotulla tavalla.

Lapsetkin halusivat osallistua. Lähes metrinen askarteli korun, johon valitsi huolella vain vaaleanpunaisia ja violetteja helmiä. Yli metrisellä oli suuntana sateenkaaren värit.

Jäykkään vaijeriin oli helppo pujotella ja korut sopivat tietysti oman käden lisäksi myös nallen ja nuken kaulaan.

Punaisen korun tein nilkkakoruksi erääseen erityiseen pikkujoulunilkkaan. Enpä ole aikoihin nähnyt niin aidosti hämmästyneen ilahtunutta vastaanottoa kuin tämän korun kanssa. Koruharrastus lämmittää monin tavoin.

Kaikkea hyvää, lämmittävää ja ihanaa alkaneelle vuodelle! Kohiskoot inspiraatiomme vuolaana virtana tänäkin vuonna!

9 kommenttia:

  1. Kivat ransit:)Kiviä en olekaan vielä noihin vaijereihin pujotellut,saatanpa panna kokeiluun!
    Kivat on lastenkin korut,sieltä se harrastus alkaa,kohta on taitajia koti pullollaan:)

    VastaaPoista
  2. Voi että, oon jo vuoden etsinyt ransiin just tuollaista vaijeri-helmikorua, harmaata, kun sellaisen näin kollegalla, ja se oli tajuttoman ihana.
    Det här är ett beställning.

    VastaaPoista
  3. Ransit :)
    Tuota memory wire systeemiä pitäisi kokeilla, taas yksi asia to-do-listalle.
    Ja nilkkakoru, jos saisi vihdoin tehtyä sellaisen itsellekin :)
    Kauniit korut!

    VastaaPoista
  4. nuo ekan kuvan korut on niiiiin kauniita että voisin tuijotella vaikka kuinka kauan, ihanat rauhalliset värit :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat rannekorut, kaunista syntyy myös "ilman" aivoja :) Somat korut on lapsosetkin tehneet. Ja nilkkis sopii niin pikkujouluun kuin kesäänkin makoisan mansikkaisen värinsä puolesta.

    VastaaPoista
  6. Komppaan Outiriinaa. Ihania kuvia. Ja ekat ransiin tulevat korut on kyllä ihanissa sävyissä.

    Leppoisaa loppiaista.

    VastaaPoista
  7. Oih, mitkä ransiet (vai miten tuo taipuis?:))

    Luovaa vuotta 2013! :)

    VastaaPoista
  8. Minuunkin tehosi nuo ylimmän kuvan värit ja lasten tekemät on aivan hellyyttäviä ja enpä ollut ajatellut nilkkakorua talveen, mutta sekin ajatusmaailma sai uuden käänteen, vuoden berran olen koruillut ja on hauska huomata miten ajatusmaailma matkan varrella muuttuu korujen suhteen.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteistanne, ihanat ladyt! Hitaasti mutta varmasti täällä tullaan kevättä kohti. Josko sitten taas korumaailmakin vilkastuisi.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails