Uhma

"Peace" ja "Love" ovat saaneet nimikkokoruja maailman sivu. Molemmat astuvat kuitenkin helposti syrjään jonkin mahtavan tieltä. Tämä mahtava on Uhma. Ja tällainen voima ansaitsee ehdottomasti oman korun.

Tein nuden ja turkoosin sävyistä kalsarikuviointia, jolla päällystin riipuksen lisäksi muutaman helmipallon. Värikokonaisuus on mielestäni tosi kiva.

Uhma-tekstissä kimaltelee kulta, koska sehän on se pieni kullanmuru, joka uhman alta paljastuu viimeistään silloin, kun piiperö nukkuu.

Uhmaikäisen vanhempi voi käyttää korua itse tai vaihtoehtoisesti lepyyttää sillä vuoden aikana nääntynyttä hoitotätiä. Tai antaa lahjaksi hevimetallia sähkökitaralla tapailevalle veljentytölle. Tai sen äidille.

Bollywood

Tiedättekö tunteen, joka syntyy silloin, kun on äärimmäisen väärässä paikassa äärimmäisen väärään aikaan?

Minulle kävi niin vuosia sitten, mutta muistan sen tunteen ikuisesti: nauratti niin hysteerisesti, että silmät vettyivät ja nenä punoitti, mutta tilanne oli haudanvakava. Nauratusta ei voinut näyttää ulospäin ja olo oli kuin piilokamerassa.

Johdanto tahtoo sanoa, että tämä Bollywood-koru valmistui oheisen tapahtuman muistoksi. Siksi se on niin järkyttävä räikeissä pastelliväreissään. Testailin öljyvärejä ja nestemäistä massaa, ja lopputulos on... hmm... vähintääkin erikoinen.

Öljyvärit toimivat massan kanssa loistavasti. Jo pieni ripaus värjää nestemäistä polymeerisavea niin, ettei siitä enää näy läpi. Sillä täytettiin leimasimella lantteihin tehdyt kolot. Lanttien kiemuroissa käytettiin pronssinväristä metallijauhetta.

Ehkä tämä toimii räiskyvän persoonan koruna etnishenkisen, ruskean, yksivärisen asukokonaisuuden kanssa. Killuttimen nyt piti vain syntyä, koska kaikkea täytyy testata.

Vielä korubloggaajille tiedoksi: minulta korun varastanut nainen toimiikin näköjään laajemmin ja on jättänyt maksamatta muidenkin koruilijoiden käsitöitä. On ollut jopa joidenkin vanha asiakas, joka sitten yhtäkkiä päättää toimia ikävällä tavalla. Olkaatten siis huolellisia!

Kaikkea kivaa kultakankaasta

Yksi polymeerisaviaskartelun hauskimpia juttuja on erilaisten massalakanoiden valmistaminen. Niissä voi käyttää kaikkea liiduista öljyväreihin, alkoholimusteista akryylimaaleihin, metallijauhevärejä, leimasimia, mausteita...

Testasin krakleeratun kultakankaan tekoa. Siinä sudittiin kullanväristä akryylimaalia mustalle massalle, jota sitten venytettiin, kunnes maali alkoi halkeilla.

No. Ongelma on siinä, että sitten näitä erilaisia massakankaita riittää riesaksi asti, sillä ne pitäisi käyttää aika pian valmistamisen jälkeen, jotta ne saa tottelemaan omistajaansa. Krakleerattu lakana varsinkin menettää tarttuvuuttaan melko nopeasti.

Viuhkakorussa kultakangas jäi taustalle, ja sen päälle tein kiemurakuvion, jonka ympärystän koristelin turkoosilla ja violetilla metallijauheella.

Sydänkorussa päällystin mustan massan kultakangaspalalla ja ripustin killuttimen mustaan satiininauhaan. En ole varsinaisesti sydänkorujen ystävä, mutta niitä on vain paljon helpompi muotoilla kuin helmipalloja...

Korukoplan haaste: Punaisen virran pyörteet

3 x 10 punavalkoista mattapintaista helmeä: kaksi isoa, kolme keskikokoista ja neljä pientä palloa sekä pieni sydänhelmi. Kolme osallistujaa saa tällaisen 10 helmen setin.

Tule mukaan Korukoplaan suunnittelemaan jotain kivaa punavalkoisista polymeerisavihelmistä!

Nämä pyörteet tein päälleliiskaustekniikalla. Jokainen pyörre on leikattu pötköstä ja asetettu massasta muotoillun pallon päälle yksitellen. Sitten niitä vielä vähän muotoiltiin, jotta kuviot näyttävät olevan ikään kuin liikkeessä. Lopuksi tasoitettiin, rei'itettiin ja paistettiin.

Tähteistä tein pieniä palloja ja sydänhelmiä lähinnä kokeilumielessä. Ihan pirteitä tuli niistäkin, joten laitan ne joukkoon ideoita kirvoittamaan.

Ja joo, pallolta näyttävät helmet eivät sitten ole pyöreitä vaan mahdollisimman pyöreitä...

Korukoplan säännöt

Sarjassa aiemmin tapahtunutta:
Violetit kolmiot

Koruvaras kävi meillä

Jos näet tämän korun, tiedät, että se on varastettu.

Kolmikymppinen lahtelaisnainen päätti pihistää koruni. Nykyvaras ei suinkaan ole anonyymi: hänen nimensä muistuttaa Tolstoin romaania, tiedän hänen osoitteensa - hevosharrastukseen liittyvä kadunnimi -, puhelinnumeronsa ja olenpa kuvankin nähnyt netissä.

En jaksa harmitella muutaman euron saati tuon killuttimen perään, eihän se maailmaa kaada eikä se mitenkään iso asia ole. Mutta mielestäni on hämmästyttävää, miten jollekulle ei tuota ongelmaa käyttää tai lahjoittaa varastettua korua. Mitä ihmeen iloa sellaisesta voi olla? Vai tuleeko siitä juuri se ilo - hihii, teinpäs nokkelat kaupat, ja siinä se nyt kimaltelee ilman keventynyttä lompakkoa!

Ja itseäni voin tietenkin syyttää sinisilmäisyydestä. Eniten kuitenkin harmittaa se, miten tuollainen pieni juttu horjuttaa uskoa ihmisen rehellisyyteen. Kaikki eivät tahdo hyvää, eivätkä kaikkien omatuntoa varastaminen paina.

Mutta eipäs synkistellä. Laitetaan loppukevennykseksi ja helluntain kunniaksi pohjalainen sananlasku: "Jos ei heilaa helluntaina, niin ei sitte!"

Pitsilantteja

Satakieli laulaa illan hämärtyessä, kirsikkapuussa on pienet hiirenkorvat, hyasintit kukkivat ja tuoksuvat, laventeli selvisi talvesta... Eikö kesän alku olekin ihanaa aikaa?

Tässä riemussa päädyin iloisen hehkuvaan, loistavan hykerryttävän harmaaseen. Tein pitsilantit mustasta massasta, johon olin painanut pitsikuvion leimasimen avulla. Kuvio on valkoista metallijauhetta, joka tarttuu polymeerisaven pintaan niin hanakasti, ettei se siitä pois lähde.

Lanttien molemmat puolet ovat kuviollisia, jotta ei haittaisi, vaikka ne kääntyisivät nauhassa. Niiden välissä on pieniä teräksenharmaita siemenhelmiä.

Innostuin tekemään lantteja yli oman tarpeen, eli tämän tyylisistä koostuu joku Korukoplan haaste (Ai mikä? >>), jahka sellaisen tuuppaan eetteriin.

Ja nyt vielä ulos haistelemaan äsken leikatun ruohon tuoksua...

Kaakeleita, onko heitä

Lienee turha enää väittää, etten ole sinivalkoisen ystävä.

Nämä helmet muistuttavat kirjavaa eteläeurooppalaista kaakelia. Kuviosta tuli tarkoitettua epäsäännöllisempi ajatusvirheen takia - nuokuin alkuyön tunteina massamöykkyjen äärellä, kun päässä takoi ainoastaan yksi ajatus: "Ja minähän teen nämä helmet vaikka sitten unissani!" Luomisen tuska ja nukkumisen autuus kävivät taistohon.

Muotoilin vahingossa liian paksut massalakanat, joista aloin kääriä kuviota. Sain kuitenkin melkoisen väännön jälkeen aikaiseksi pötkön, josta sitten leikkasin helmet.

Läheltä katsottuna ne ovat iloisen kirjavia, mutta kauempaa ne sulautuvat harmonisen siniharmaiksi. Se on näitä kaleidoskooppitekniikan pieniä iloja.