Harakoiden valinta

Koska tästä lahjaksi tehdystä korusta ei ole muuta sanottavaa kuin että ajattelin helmiä tilatessa epähuomiossa senteissä, kun mitat olivat tuumissa, niin kerronpa tarinan parin vuoden takaa, kun tein vastaavan näköisiä helmiä polymeerisavesta.

"Viattomat" luontokappaleet varmistivat sen, että luumunpunaisia helmiä ei valmistunutkaan tarpeeksi.

Vein maalatut ja lakatut helmet kuivumaan ulos kuistille, jotta alaikäinen ei pääsisi niihin käsiksi. En tiedä, miten hyvin varotoimeni piti, koska en tiedä, minkä ikäinen siivekäs ne vei.

Harakat olivat olleet kovin kiinnostuneita kuistimme antimista, kuten ovikransseista. Tuolloinkin Harakoiden Valinta, os. Kuisti, sai olla niiden luokkaretken ykköskohteena. Kun palasin hakemaan kuivuneita helmiä, niitä oli jäljellä enää muutama!

Yksi kadonneista löytyi tieltä, mutta loput pääsivät harakoiden bileisiin. Toivottavasti heillä oli hauskaa pesässänsä.

Parin tunnin kuluttua yhden harakan omatunto alkoi kolkuttamaan siinä määrin, että hän päätti palauttaa yhden helmistä. Se löytyi kuistin edessä olevalta laatoitukselta.

En tiedä, miten hyvää puolikuiva lakka tekee siipitakkisten nokkakalustolle - olisivatkohan Luontoillan asiantuntijat tienneet?

"Sitä vaan soittelen, että mitenköhän nuo varislinnut tai niiden ruoansulatusjärjestelmä, että jos ne maistaa jotain muuta kuin niiden perinteistä ruokaa, niinku sanotaan nyt vaikka lakkaa ja alkoholimusteita, niin lähteekö niiltä näkö tai jotain, eli tuota mä voin tässä tosiaan lukea nämä tuoteselosteet..."

Syömäneuvot kaulassa

Maistuvat blogijuhlat innoittivat vääntämään asioita rautalangasta. Kun oikein tarkkaan katsoo, saattaa riipuksessa nähdä haarukan ja veitsen, joita ennen vanhaan syömäneuvoiksi kutsuttiin.

Värjäsin riipusosaa sinisellä patinalla sieltä täältä, jotta pinnasta tulisi hieman elävämpi. Mukana on makeanveden helmiä, pari korukiveä ja silkkinauhaa.

Verstas on nyt maalattu valkoiseksi ikkunanpokia myöten, mikä toi pieneen huoneeseen valoa ja avaruutta. Kunhan päivät alkavat pidetä ja aurinkokin joskus pilkahdella, saattaa koruharrastuskin saada taas uutta potkua.

Toistaiseksi mennään hiljaiselolla.

Koru on myynnissä.

Käsien ja ransien koruja

Pääsinpäs käyttämään tuota "ransien", jonka kuulin vuosia sitten eräässä piiiiiiiitkässä palaverissa erään sananiekkaystäväni taivuttamana.

Keskustelu oli edennyt käsien ja ranteiden asentoihin, nälkäkin vaivasi ja jotain piti jo paperillekin saada. Ylimääräinen sanavoimistelu sai kahvin vuotamaan nenästä. En muista enää, mihin lopputulokseen päädyimme, mutta lopputuloksesta kärsii Suomen nuoristo tänäkin päivänä.

Tällaisia yksinkertaisia rannekoruja tuli koottua erilaisista kivilajeista joulun jo häämöttäessä. Tarpeeksi aivotonta hommaa kiireisiin hetkiin, jolloin oli mahdollista ylipäänsä yhtään mitään harrastaa.

Memory wire on kätevää, helppoa ja nopeaa. Se ei vaadi minkäänlaista ponnistelua ja asettuu aina toivotulla tavalla.

Lapsetkin halusivat osallistua. Lähes metrinen askarteli korun, johon valitsi huolella vain vaaleanpunaisia ja violetteja helmiä. Yli metrisellä oli suuntana sateenkaaren värit.

Jäykkään vaijeriin oli helppo pujotella ja korut sopivat tietysti oman käden lisäksi myös nallen ja nuken kaulaan.

Punaisen korun tein nilkkakoruksi erääseen erityiseen pikkujoulunilkkaan. Enpä ole aikoihin nähnyt niin aidosti hämmästyneen ilahtunutta vastaanottoa kuin tämän korun kanssa. Koruharrastus lämmittää monin tavoin.

Kaikkea hyvää, lämmittävää ja ihanaa alkaneelle vuodelle! Kohiskoot inspiraatiomme vuolaana virtana tänäkin vuonna!

Pukki tietää!

Minä en tykkää saada joululahjoja enkä kertakaikkiaan halua niitä (eikö vain Herramies pääsekin helpolla tässä). Olen oma pukkini ja tilaan yleensä välipäiviksi itselleni pari kirjaa Amazonista tai haen kasan kirjastosta. Parhautta!

Tänä jouluna kirjat vaihtuivat mertentakaisiin helmiin, jotka tosin olisi tilattu ilman jouluakin... Karmeista postimaksuista huolimatta en voinut vastustaa kiusausta, ja kun vielä sain ihanan yllytyshullu-Vikin mukaan, saimme näppärästi jaettua kuluja.

Arveluttava joululahjapakettimme saapui tulliin (joo, ei ollut niinku muutaman kympin lähetys, ei) ja aloin setviä tullaamista - sen kun voi tehdä itsekin netissä ilmaiseksi.

Hieman mietitytti, miten löydän taric-koodit jokaiselle nauhalle erikseen (nauhoja oli hieman enemmän kuin muutama...), kun joukossa oli puuhelmiä, helmiäistä, puolijalokiviä, lasia, muovia, metallia, posliinia... Tullin luetteloa selatessa loppui kärsivällisyys ja soitin tullin puhelinneuvontaan.

Sieltä sain ihan mahtavaa palvelua! Ystävällinen nainen kertoi, että "koko roskan" voi laittaa yhdelle koodille, jonka hän etsi minulle valmiiksi. Nettitullaus oli ohi yhdessä hujauksessa, ja seuraavana päivänä töistä tullessa kuistilla odotti kotiin asti kannettu pahvilaatikollinen aarteita!

Pahvilaatikon kannen alta paljastui ensimmäisenä silkkipaperia, jossa oli kultainen sydäntarra: "Packed with love"... ooh... Ja sitten niitä aarteita, kuten esimerkiksi kvartsia, helmiäistä ja aragoniittia, joista koostin itselleni kuvassa näkyvän setin.

Tänä vuonna oli hirveän hyvä pukki!

Rustiikiksi julistaminen

Ehdinpä tovin jos toisenkin tavoitella huolellisen täydellistä, siloista ja viimeisteltyä lopputulosta, kunnes tulin toisiin aatoksiin.

Minua kiinnostaa toisten tekemissä käsitöissä nimenomaan rosoisuus, epätäydellisyys, huolettomuus, toispuolisuus, säröt ja taidokas arvaamattomuus. Miksi siis välttelisin niitä omissa askarteluissani?

Ihailen viimeisteltyä virheettömyyttä, mutta hankin itselleni rosoa ja epätäydellistä. Kuvissa, hyllyillä, vitriineissä ja telineissä arvokkailta näyttävät käsityöt ovat upeita, mutta käsiini, hypisteltäväksi ja kannettavaksi haluan jotain muuta.

Perustekniikat ja maalaisjärjelliset lujuuslaskelmat tulee toki hallita, mutta sen jälkeen ne voi unohtaa. Lopputuloksessa on silloin jotain selittämätöntä, puhuttelevaa ja pistämättömän persoonallista.

Tällaiset ajatukset mielessäni heittäydyin joskus aiemmin tekemieni polymeerisaviriipusten pariin ja sutaisin ne sellaisiksi kaulakoruiksi, joita itse pitäisin.

Poissa on symmetria ja säännöllisyys! Tilalle saatiin jotain muuta.

Täten julistan kaikki epätäydelliset korut mielenkiintoisiksi ja rosoiset tekeleet rustiikeiksi.

Korut ovat myynnissä. (Käsin tehty polymeerisaviriipus, lasia, korumetallia, kuparia, satiinia ja silkkiä.)

Vahva tulkinta

Nyt tulee vahvaa tulkintaa. Tämä koru lähti lahjaksi kokkaajattarelle, ja mukaan tuli useita keittiövihjeitä.

Seuraa tulkinta-avain:

Lusikka = lusikka.
Keittiössä valmistetaan kulinarismin helmiä = helmet.
Ruokaa hankitaan läheltä = pienet ympyrät.
Kotimaiset kasvikset näyttelevät tärkeää osaa = lukon lehtiaiheet.
Yrtit ovat keittiön suuri rakkaus = vihreät kuutiot.
Välillä tehdään makumatkoja maailmalle = maapallohelmet.
Kokkaajattaren ruoka on niin hyvää, että itku pääsee = pisarariipukset,
ja se nautitaan vihreään pulloon säilötyn käyneen mehun kera = vihreät siruhelmet.

Vaihtoehtoinen tulkinta:
Ka, siinäpä kaulakoru.

Dichroic-polymeeri

On taas tullut aika kaivella laatikon pohjia ja tarkastella, mitkä tekeleet joutavat autuaammille asunsijoille ja mille voisi vielä olla käyttöä.

Vuosia sitten tekemäni dichroic-lasia matkiva polymeerisydän pääsi nyt riippumaan silkkilangan, kuparin, pellavalangan, korumetallin ja silkkinauhan kaveriksi. Ja tuli siihen näköjään pari helmeäkin killumaan.

Kun ulkona on mustaa ja korun värimaailmasta päätellen sävelet on marraskuisen siniset, niin mitä olisikaan elo ilman helmisiskoja! Ihana Mags yllätti perjantaisella paketilla, jossa oli hurmaavia, turkooseja asioita ja yllytyshullu taiteilija Vikki lähti virtuaalisesti koettamaan kanssani onnea merten taakse - helmilähetyksen pitäisi saapua tulliin noin viikon kuluttua. Kun Kommervenkkilästäkin kajahti rohkaiseva viesti, niin mikäs tässä on ollessa!

Tulkoon vaan kaamos! Nytpähän saa rauhassa keskittyä napoiluun sen sijaan, että tarvitsisi heilua pihalla lapion kanssa. Ehkä jossain vaiheessa ehtisi tuon kuvagalleriankin päivittää.

Sininen sydänkoru on myynnissä.